Posts tagged ‘uutuudet’
Levytärppejä kansivihkojen hypistelijöille
Spotify ja monet muut nettisovellukset ovat tehneet musiikin kuuntelusta entistä helpompaa: napin painalluksella löydät tuhansia uusia artisteja ja pääset tutustumaan heidän tuotantoonsa. Kuulun itsekin Spotifyn satunnaiskäyttäjiin, mutta kätevyydestään huolimatta en tunne välinettä oikein omakseni. Kuulun niihin ihmisiin, joille äänitteet ovat kokonaistaideteoksia, joihin tulee tutustua kansineen päivineen: katselemalla, kuuntelemalla ja jopa nuuhkimalla. Innostun, kun näen tuplavinyylin komeissa gatefold-kansissa tai kun löydän kirpparilta jonkin mainion vanhan seiskatuumaisen sillä suuremmalla keskiöllä – levy sopinee siis jukeboxikäyttöön, jos pyörintänopeus on toivottu 45 rpm. Mikään ei kuitenkaan liene hedelmättömämpää kuin nettilataajien ja vinyylifriikkien loputon väittely siitä, mikä on oikea tapa kuunnella musiikkia ja mikä on se paras musiikkiformaatti. Jos kuitenkin kaipailet äänitteitä fyysisessä muodossa, löydät niitä myös kirjaston kokoelmista. Tässä kahdeksan tärppiä tämän vuoden levysadosta aakkosellisessa järjestyksessä (lue levyarviot klikkaamalla linkkiä):
FALL: Your Future, Our Clutter
LCD SOUNDSYSTEM: This is Happening
Bonuksena mainittakoon oma suosikkini, aussibändi Triffidsin kokoelmalevy ’Wide Open Road’. Tunnelmallista poprockiaan 80-luvulla tehnyt yhtye ei koskaan noussut kulttisuosiota kummempaan maineeseen, mutta mainittu kokoelma osoittaa, että yhtyeen musiikki on laadukasta ja ajatonta. Syksyä voi aloitella palaamalla vielä kesän muistoihin ja kuuntelemalla levyltä löytyvää viisua ’Hell of a Summer”.
JK
PS. Osa mainituista levyistä ei ollut tätä kirjoittaessani vielä lainattavissa, mutta tulossa kuitenkin. Levyjen saatavuustilannetta voit tarkastella Kirkes-kirjastojen aineistotietokannasta.
Klassikkopäivittelyä, elikkä Kuinka lukea kaikki maailman hyvät kirjat yhden ihmiselämän aikana?
Olen aina ollut tylsä klassikontahkoaja, jota eivät uutuudet paljon hetkauta. Maailmahan on jo valmiiksi täynnänsä hyviä kirjoja. Kuinka muka ehtisin lukea sekä uusia kirjoja että ne kaikki vanhat kirjat, jotka olen aina halunnut lukea?
Joka vuosi olen aikonut pyhittää kesälomani klassikkosuossa rämpimiselle kuroakseni kiinni kirjatehtaiden etumatkaa. Silti kesä on jotenkin aina hurahtanut ohi vallan muissa merkeissä. Miksi? Siksi, että klassikkosuo on tuntunut niin loputtoman upottavalta! Työn alla ovat jo usean vuoden ajan olleet mm. James Joycen Odysseus (kirjanmerkki löytyy edelleen sivulta 113) sekä Louis-Ferdinand Célinen Niin kauas kuin yötä riittää (kirjanmerkki edennyt jo sivulle 195).
Niinpä olenkin nyt päättänyt jättää klassikot toistaiseksi jäähylle ja päivittää hämähäkinseittien alta kajastavaa kirjallisuustietämystäni lähemmäs nykyaikaa.
Ja kas, samalla olenkin saanut ihan uudentyyppisiä lukutuntemuksia.
Tiedätkö sen tunteen, kun kirja lähestyy loppuaan, eikä sen soisi loppuvan? Lukukokemusta yrittää pitkittää lukemalla sivun silloin tällöin, lukemalla ”vahingossa” kolmanneksi viimeistä sivua useaan kertaan, jotta kirja ei vielä loppuisi. Höpsöä, myönnetään.
Ja kun loppu väistämättä koittaa, jäljelle jää vimmainen halu lukea lisää. Lukija yrittää etsiä korvaavaa teosta, joka edes osittain solahtaisi edellisen kirjan jättämään tyhjään koloon. Mutta korvike on aina korvike. Kun saa luettua oikein hyvän kirjan, se jättää mielihyvän lisäksi myös tyhjiön, ikävän kirjaa kohtaan.
Viimeksi tällaisen ikävän minulle jätti Paul Austerin kirja Sattumuksia Brooklynissa. Kirjan nimestä voi nokkelasti päätellä, että tarina etenee erinäisten sattumuksien varassa – ja hyvin eteneekin. Kerronta on sujuvaa, henkilöhahmot hauskoja ja luontevia. Mutta parasta kirjassa on kuitenkin sen maailma, niin myötäelävällä lämmöllä kuvattu, että lukija on siinä heti kuin kotonaan.
Kun kirja loppui, janosin lisää hyvää luettavaa. En kuitenkaan tarttunut Austerin seuraavaan kirjaan vaan nappasin mukaani toisen amerikkalaisen, Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tyttären.
Austerin kepeästi soljuvan tarinoinnin jälkeen Oates tarjoilikin täysin toisenlaista Amerikkaa. Haudankaivajan tytär ei vain täyttänyt Brooklynin sattumusten jättämää kuoppaa vaan tukahdutti sen ylitsevyöryvällä painavuudellaan (enkä tarkoita pelkästään sivumäärää). Mukana on inhimillisen tunneskaalan koko kirjo häpeästä iloon, pelosta seesteisyyteen. Ja siinä missä Auster jättää tarinansa avoimeksi niin alku- kuin loppupäästäkin, Oates on opuksessaan niin perusteellinen, ettei kysymyksiä juuri jäänyt.
Paitsi yksi: Mistä voi ostaa lisää aikaa kaikkien näiden hyvien kirjojen lukemiseen?
KR
