Tekstimaalauksia

Joskus sitä innostuu tekstin muodosta niin paljon, että hyväkin sisältö voi jäädä lapsipuolen asemaan. Korostan sanaa joskus, sillä kielelliset löydöt eivät ole ihan jokapäiväistä herkkua.

Uutta luovaan kieleen pystyy käännös vain harvoin. Käännöskankeuden ylimpänä ilmentymänä on tietysti virke, jota lukiessa alkaa ajatella, kuinka se on ilmaistu alkukielisessä tekstissä. Huono käännös saa aikaan saman kiusallisen tunteen kuin epävarmalla äänellä toteutettu haparoiva lauluesitys. Toisaalta jo valmiiksi kehnoa tekstiä on hankala kääntää hyväksi.
Unohdetaanpa siis hetkeksi käännökset ja pysähdytään ihailemaan alkukielisen kirjallisuuden mahdollisuuksia.

Nyt kun Hannu Väisäseltä ilmestyi kolmas romaani (Kuperat ja koverat) Vanikan palojen ja Toisten kenkien jatkoksi, ajattelin järjestelmällisen kansalaisen tavoin lukaista koko sarjan kerralla pois päiväjärjestyksestä. Tällä hetkellä menossa on vasta sarjan ykkösosa, mutta en voi olla intoilematta siitä jo nyt. Katsokaa, miten ilmaisuvoimaista ja silti luontevaa kieltä:

Nostellessani iltapäivällä pyykkiä jääkylmän vintin kylmille naruille, huomaan miten kaikki äsken pesty, paidat, sukat, alushousut omaksuvat nopeasti jäätyessään omistajansa asennot, mutta liioitellun rimpuilevaan tapaan, kuin sirkuksessa. Kalsareista ja aluspaidoista tulee uhkaavan näköisiä trapetsitaiteen kuolonhyppyjä. Muistan nähneeni jossain kuvan Trimpinin veljeksistä korkealla yläilmoissa suorittamassa veret pysäyttävää kolmoisvolttia. […] Nyt ei veljeksiä näy, mutta heidän hyppyjensä liikeradat ovat jähmettyneet vintille jäätyneisiin sukkahousuihin.

Tai:

Nousen pöntöltä ja vilkaisen vahingossa peiliin. Ei olisi pitänyt. Kihomadotko vai kateus on vienyt värin ihostani? Olen vain laiha laahustin, tehty kerran käytetystä talista johon on isketty kaksi huolestunutta silmää. Isän leikkaama tukka on kuin epäihmistä varten tehty. Miksi hän aina leikkaa otsatukan vinoon? Milloin minä olen saava suoran otsatukan ja rusketuksen? Vasta kuoltuaniko?

Olen jäänyt kirjaan pahemman kerran koukkuun, enemmänkin kielenkäytön kuin juonen vuoksi. Oikein odotan sitä iltahetkeä, kun saan jälleen kurkistaa, mitä uutta kirjailija tänään keksii minulle tarjota.

Eikö tunnukin hieman epäreilulta, että jollekulle suodaan näin paljon lahjoja? Että tunnettu kuvataiteilija on myös ensiluokkainen kirjailija? Samaan aikaan moni itseään Kirjailijaksi kutsuva punnertaa hyllyntukkeeksi keskinkertaisia kyhäelmiä.
Kyse lienee kuvataiteilijan kyvystä nähdä asiat totutusta poikkeavalla tavalla. Kieleen voi suhtautua kuin mihin tahansa materiaaliin: siitä voi tehdä uudenlaisia kuvia ja muotoja. Onpa hienoa, että suutari ei pysy aina lestissään.

KR