Posts tagged ‘asiakkaat’
Kirjastomuistoja
Tuusulan kirjastoissa kerättiin huhti-toukokuussa asiakkaiden kirjastomuistoja vuosien varrelta. Pyysimme asiakkaita kertomaan oman muistonsa kirjastosta: ensimmäinen kirjastokortti, mieleenpainuva tapaaminen, kiinnostava kirja… Halusimme tietää, millä tavalla kirjasto on koskettanut juuri heitä.
Saimme hienoja, oivaltavia ja nostalgisia vastauksia kyselyymme! Kyselyyn sai osallistua nimimerkillä. Alla on otteita saamistamme vastauksista.
Parasta on hyvä kirja
Kyselyymme vastanneet ovat kovia lukemaan ja juuri siksi kokivat kirjaston heille tärkeäksi paikaksi. Vastauksista paistoi läpi lukeminen elinehtona ja kirjasto toisena kotina.
”Asuin yksinhuoltajaisäni kanssa äitini kuoltua -77. Olimme todellakin kirjaston suurkuluttajia ja vitsailimme asuvamme Kalliopohjan sivukirjastossa. Nyt käyn tyttärieni kanssa täällä koska he ovat perineet kirjainnostuksen minulta!”
Ruuhiska 49v.
”Jokelan uusi kirjasto oli lapsena toinen kotini. Istuin kirjastossa tuntikausia lukemassa Aku Ankkoja ja Hevoshulluja ja kannoin kotiin lähes koko lastenkirjaosaston. Jokelan kirjastossa on aina ollut hyvä palvelu ja kotoisa tunnelma!”
Lukutoukka 38v.
”Olen ollut kirjatoukka aina! Kansakoulussa oli jonkinlainen kirjasto 1960-> Sieltä lainattiin kivoja kirjoja. Mutta olen kotoisin maalaistalosta ja se tarkoittaa sitä, että hommia piisasi. Lapsillakin oli paljon erilaisia tehtäviä, joten vapaa-aika oli ”kortilla”. Muistan aina jo isompana ehkä 13-15 –vuotiaana miltä tuntui kun mahtava Anni Polvan kirja odotti. Muistan juosseeni vinttiin lukemaan muutaman sivun ihanaa romantiikkaa sillä aikaa kun perunat kiehuivat! Tietysti äitiltä salaa! Ja taas jäi ihana kutkutus ja illan odotus, että vihdoinkin pääsisi rauhassa lukemaan!”
Lukutoukka 63v.
”Isä kävi säännöllisesti kauppalan kirjastossa. Usein hän lähetti lapset hakemaan itselleen kirjoja. Kirjastovirkailijat tiesivät aina, mitä hänelle piti valita. Isä oli tuttu siellä. Tauno Palon näköinen mies, sanoi eräskin virkailija minulle, kun oli minun vuoroni hakea kirjoja.
Lasten lukemista ei koettu tärkeäksi viiskytluvun työläisperheessä. Isä kävi töissä päivisin, kotona hänellä oli aina kirja nenän alla. Hän oli meidän lasten mielestä tosi viisas; lukikin niin paljon. Kun vaari pilkkasi isää Mustapääksi, isä heitti siihen, että mustapäärotu on afrikkalaista syntyperää, ei suomalaista. Me lapsetkin tiesimme sen, koska se oli Jokamiehen tietokirjassakin sanottu.
Äidin mielestä lukeminen oli vain ajan tuhlausta, koska arki oli niin raskasta ja kaikkien apua tarvittiin kotitöihin. Silti me luimme kaiken, minkä saimme käsiimme. Kodin vähäiset kirjat osasimme melkein kannesta kanteen. Äitikin luki, mutta vasta sitten kun lapset olivat maailmalla.”
Anitta Tuusulasta 65v.
”Lainasimme Maltti ja Valtti –kirjan. Lainasimme Viiru ja Pesos –kirjan.”
Poika 5v.
”Hauskin on olut kirjat. Satutunti on olut kivaa.”
Tyttö 6v.
Ensimmäinen kirjastokortti
Vastaajat muistelivat ensimmäistä kirjastokorttiaan ja sen tuomaa lukemisen ilon ja ylpeyden tunnetta.
”Hirmu kasat kirjoja, pahvinen kirjastokortti, takakannen pahviset lainauskortit ja palautuspäivämääräkortit, tiedonhaku isosta laatikostosta jossa kaikkien kirjojen oma tietokortti ja sitten reppu selkään, kohti kotia, sänkyyn pötkölleen ja kirjaseikkailun syvyyksiin uppoutuminen. Ja se eka OMA kirjastokortti, olin siitä NIIN ylpeä!”
Tuntuupa vanhalta 36v.
”Ensimmäisen kirjastokorttini taisin saada Turussa Ilposten koulun kirjastosta. Se oli sellainen pahvinen aika isokokoinen jonne tuli vuosileima.”
Zaqu 34v.
”Jossain vaiheessa sain vihdoin oman kirjastokortin kauppalankirjastoon. Matkaa sinne oli viisi kilometriä. Onneksi kylälle saatiin vihdoin kirjastoauto. Se helpotti meidän perheen lasten kirjaikävää.”
Anitta Tuusulasta 65v.
Tiukka kirjastotäti
Ennen vanhaan oli toisin, mutta ei välttämättä paremmin, oli nostalgisten kirjoitusten viesti. Nutturapäistä, kirjoja panttaavaa ja hyssyttelevää kirjastotätiä emme tunnusta löytyvän tämän päivän kirjastosta!
”Jokelan kirjasto oli Pertun koulun opettaja-asuntolan kivijalassa (kellarissa). Kirjaston (tai siihen aikaan lainaston) hoitajana oli opettaja Tellervo Saario. Olin n. 10-vuotiaana lukenut lastenkirjaston kirjat läpikotaisin ja pyysin saada lainata aikuisten puolelta. Saario tenttasi ottamalla sieltä täältä kirjan ja kysymällä sisällön. Selvisin kunnialla ja sain lainata aikuisten puolelta sillä ehdolla, että Saario poistaa lapselle sopimattomat kirjat. Yksi kirja meni sensuurin läpi – Kenyonin Prinsessa – jonka luin aikuisena uudelleen. Lapsena se säväytti kun siihen aikaan seksielämä ei ollut jokapäiväistä.”
Kirjashamsteri 67v.
”- Nyt Anitta jättää ne kirjat tähän pöydälle. Anittahan tietää, että kirjoja ei saa lainata kuin yhden kerrallaan. Olet jo ylittänyt tämän kuukauden luvallisen rajan, joka on: yksi kirja kuukaudessa. Kirjat tähän! koulukirjaston hoitaja koputti sormellaan napakasti pöytää.
Jäykistyin pelosta sanattomaksi ja tuijotin tiukasti kenkiäni. Käsi vapisten laskin kaksi Viisikkoa pöydälle. Koulun rehtori, joka oli hoitanut kirjastoa opettajan sairauden aikana, oli antanut luvan ottaa kaksi kirjaa, ja antanut luettavaksi peräti neljä kirjaa kuukauden aikana. Hän tiesi, että meillä oli monta lukijaa ja kuuntelijaa kotona.
– Rangaistukseksi Anitta ei saa kuukauteen lainata yhtään kirjaa koulun kirjastosta. Eikä Anittan pikkusiskokaan. Teidän perheessänne luetaan muutenkin jo liikaa, opettaja sanoi tiukasti kädet puuskassa rintavarustuksen alla.
Häpeä löi jalkani aivan löysiksi. Hyvä kun pääsin kävelemään ulos huoneesta. Itku tuli koulun vessassa. Kotona en uskaltanut puhua asiasta mitään. Sisarukset odottivat keittiön pöydän äärellä, että lukisin heille uutta Viisikkoa. Sanoin vain, että kirjat olivat lainassa muilla. Viisikko-kirjoista puhuminen ei loppunut kuitenkaan siihen. Tutut kohdat aikaisemmin luetuista oli pakko käydä läpi, kuten niin usein ennenkin. Ne, jossa juotiin kaakaota – ne piti käydä läpi aina moneen kertaan. Jatkuva nälkä ruokki kiinnostusta kirjan lasten elämään ja erityisesti niihin eväisiin.”
Anitta Tuusulasta 65v.
Anitta Tuusulasta on kirjastonhoitajan pelottelusta huolimatta pysynyt lukijana. Hän lopettaa kirjoituksensa ihastuttavan positiivisena.
”Vuonna 2017 menen ilolla kirjastoon. Kirjasto on minun ja sisarusteni ikkuna maailmaan. Jollain ihmeellisellä tavalla se on aina osa lapsuuteni kotia.
Nyt voin lukea niin paljon kuin haluan, niin paljon kuin ehdin. Näen maailmoja, joissa en voi tai en tahdo elää, mutta haluan tietää niistäkin! Sillä tavoin tiedän, kuinka hyvä minun on elää juuri täällä Suomessa.”
Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
SG
Terveisiä Tuusulan epävirallisesta yksiköstä!
Kirjastoauton koulureiteillä tulee hymyiltyä ja naurettuakin paljon: rakkaat lapsiasiakkaamme ovat eteviä keksimään jos jonkinmoisia juttuja. Uskaltaisin jopa väittää, että lapset ovat uteliaampia ja avoimempia asioidessaan yksin koulupysäkeillä kuin vanhempiensa kanssa iltapysäkeillä/kirjastoissa.
Usein meiltä kysytään, että voiko autoon palauttaa kunnankirjastosta lainattuja kirjoja. Emme siis kuulu kunnankirjastoon… Viime syksyn paras juttu oli kuitenkin se, kun meiltä kysyttiin, että voiko autoon palauttaa virallisesta kirjastosta lainattuja kirjoja! Kyllä oli pokassa pitelemistä siihen saakka, kun lapsi poistui autosta. Olemme siis ei-kunnankirjaston epävirallinen yksikkö!
Muutenkin erikoinen ulkoasumme aiheuttaa ihmeellisiä asioita: yksi mielenkiintoisimmista paikoistamme lasten mielestä on vessa. Tuskin monessa muussa kirjastossa niin innokkaasti avataan vessan ovea ja halutaan 
kurkata sinne! Ja kuinka monet kerrat meiltä onkaan kysytty kyytiä seuraavalle pysäkillemme.
Viime ja tämä talvi ovat aiheuttaneet vähän päänvaivaa henkilökunnalle. Tänä talvena olemme vielä selvinneet ilman hinausapua, mutta viime talvena jäimme penkkoihin pari kertaa kiinni. Yhdelle pysäkille emme päässeet viime talvena pahimpaan aikaan ollenkaan ja nyt alkaa taas olla lähellä se hetki, että joudumme siirtämään pysäkkipaikan isomman tien varteen. Joustavuutta siis tarvitaan sekä asiakkailta että henkilökunnalta. Onneksi meillä on nyt lainattavissa kävelysauvojakin, joita voi käyttää avuksi, että henkilökunta itse pääsee takaisin ihmisten ilmoille, jos auton hinausapu kestää. 🙂
Epävirallisen mukavaa tätä vuotta liikkuvasta kirjastosta!
Kirjeitä kirjastosta 