Perinteensä kullakin

Joulun traditioihini ei kuulu porkkana- tai lanttulaatikko, ei rosolli – eikä edes uunissa hartaasti kypsennetty possun takajalka. Joulukirkkoon en lähde, en lue jouluevankeliumia ja joulurauhanjulistuskin jää useimpina vuosina kokematta ja katsomatta. Samoin Capran perinteinen jouluelokuva Ihmeellinen on elämä. Joulun viettoani ei myöskään häiritse pukin visiitti, tonttuja ei nurkissa hyppele. Joululaulujakaan ei tule juuri kuunneltua, ellei sitten pikkutunneilla levysoittimen lautaselle eksy Poguesin ja Kirsty McCallin herkkä viisu Fairytale of New York:

Poguesin Shane MacGowan

“…You scumbag you maggot, You cheap lousy faggot, Happy Christmas your arse, I pray god it´s our last…”

Jotta joulun henki ei aivan tyystin karkaa ovenraosta pakkaseen, niin jotain mukavaa on keksittävä edellä mainittujen asioiden tilalle. Frank Capran klassikon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen olen nähnyt niin moneen kertaan, että välttelen niitä, mutta jokin kepeä ja viihdyttävä elokuva sopii jouluaaton verkkaiseen rytmiin mainiosti. Viime vuosina on tavakseni tullut katsoa Terry Zwigoffin törkyinen, mutta silti joulumieltä sopivasti kosiskeleva elokuva Paha pukki (Bad Santa). Billy Bob Thornton näyttelee viinan kanssa läträävää ja ylettömästi sekoilevaa tavaratalopukkia, joka pestinsä päätteeksi aikoo ryövätä ostarin putiikit ja tyhjentää kassakaapin. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan putkeen: pukin kunto on karmiva ja tonttukin taitaa olla epäluotettava. Lisäksi kuvioon sotkeutuu joulupukkia malttamattomana odotteleva pikkupoika (Brett Kelly) ja hieman yllättäen – pukin yleisen olemuksen ja käytöksen huomioon ottaen – myös nainen (Gilmoren tytöistä tuttu Lauren Graham). Napakkaa dialogia ja obskuureja tapahtumia riittää koko elokuvan keston ajaksi. Ja huomaa: tämä elokuva on kielletty alle 15-vuotiailta.

Thornton & Graham

Toinen joulunajan perinteeni on Juhani Peltosen pitkän novellin ’Metsästys joulun alla’ lukeminen. Kuten Peltosen teksteissä on tapana, on tässäkin tarinassa rinnan hykerryttävää huumoria ja pakahduttavaa surumielisyyttä: kaksi elämän kolhimaa keski-ikäistä miestä viettää  joulunpyhiä ja metsästeleekin siinä sivussa. Maljoja kohotellaan, menneitä muistellaan ja nauretaan. Iloakin suuremmaksi tunteeksi nousee kuitenkin ikävä. Perheet ovat hajonneet, eikä kuusen ympärillä leiki lapset tai tuvassa hääri vaimot. Tätä novellia en pysty lukemaan edes hiukkasen liikuttumatta. Herkistyttävää on myös Peltosen kielenkäyttö. Omaperäiset sanat ja sanonnat viihdyttävät vielä ties kuinka monennella lukukerralla. Ja mielenkiintoisia ovat myös monet yksityiskohdat, jotka pistävät miettimään tapahtumien aikaa ja paikkaa – vaan selvää näistä ei saa, sillä Peltosen arkistenkin tapahtumien kuvauksessa on aina mukana aimo annos jonkin sortin maagista realismia. Ihmeellistä ei ole vain elämä, vaan myös hyvä kirjallisuus.

Jouluun on pari päivää aikaa ja kirjastotkin ovat avoinna vielä aatonaattona (huom! torstaina 23.12. Tuusulan kirjastot ovat avoinna klo 10-16), joten luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa ehtii vielä hyvin noutaa. Toivotan kuitenkin jo nyt kaikille rauhallista ja mukavaa Joulua – ja lisään vielä loppuun Juhani Peltosen hengessä: ”Urts, urts!”

JK

Advertisement