Mitä olen oppinut kesätöistäni Tuusulan pääkirjastossa

Kirjastotyö on hyvin vaarallista. Olen kolhinut jalkani hyllyn kulmaan, kaatanut kirjapinon päälleni ja melkein litistynyt hissin oven väliin. Onneksi kukaan ei ole huomannut. Tällä hetkellä minulla on laastari sormessani erinäisen työtapaturman takia, johon liittyy korkkitaulu ja rikkinäinen nuppineula. En kerro enempää säästääkseni herkimpien tunteita.

Kesätyöntekijät eivät saa omia avaimia. Avaimia voi lainata muilta työtovereilta, mutta niitä täytyy kohdella erityisellä tarkkuudella. Niitä ei kannata unohtaa pöydälle pimeään huoneeseen lukittujen ovien taakse. Jos näin kuitenkin käy, kannattaa lainata toiset avaimet toiselta työtoverilta, joka ei tiedä asiasta mitään.

Selkä ja niska saattavat kipeytyä, ellei istu suorassa.

Suomessa on muitakin sanomalehtiä kuin Helsingin sanomat, Hufvudstadsbladet ja Keski-Uusimaa.

Julisteiden tekeminen on hyvin haastavaa ja aikaa vievää puuhaa. Olen kuluttanut kaksi tuntia yrittämällä maalata puhekuplaa punaiseksi Paintilla, tuolla kaikkien kuvanmuokkausohjelmien kruunaamattomalla kuninkaalla. Mutta se oli sen arvoista. Julisteesta tuli hieno.

Pastellisävyt eivät sovi yhteen vihreän ja keltaisen kanssa.

Vesivahingon korjaamisesta aiheutuu huminaa. Se kuulostaa hyvin vanhalta tietokoneelta, joka yrittää pyörittää CD-levyä sisällään. Huminaan tottuu muutaman päivän kuluessa. Paitsi nyt huomasin sen uudestaan. Se on todella kova.

Pienet lapset ovat ihania ja lasten osasto on kirjaston paras paikka. Tässä kirjaston kolkassa kirjat ovat hauskoja ja värikkäitä, ja lapset uskaltavat reippaasti kysyä Tatujen ja Patujen olinpaikkaa.

Opettajat tarvitsevat lukukirjapakettinsa heti koulun alettua, eikä aikataulusta ole joustamista. Joka päivä täytyy liimata tarralappuja noin sataan kirjaan, että oppilaat pääsevät sivistymään. Tämä on ymmärrettävää.

Kirjojen hyllytys on paras osa kirjastotyössä. Jos olisin vakituinen kirjastotyöntekijä, hyllyttäisin koko ajan kirjoja. Asioiden lajittelu on mukavaa. Lasten ja nuorten romaanit ovat parhaita, ensikirjat tylsimpiä. Ja ne, jotka sijaitsevat alimmalla hyllyllä. Joutuu kumartumaan.

Kirjastot säästävät lasten piirustuksia hyvin pitkään, reilusti yli viisi vuotta. Vanhojen piirustusten seasta saattaa löytyä nykyisten ystävien ja tuttujen ala-asteella tekemiä taideteoksia.

Ihmiset tuovat kahvihuoneeseen herkkuja. Usein. Herkkuja tuodaan ainakin näissä tilanteissa:

• Jää lomalle.
• Palaa lomalta.
• Nimipäivät.
• Lapsenlapsi aloittaa koulun.
• Naapurissa syntyy vauva.

Myös kaikki kokouksissa yli jääneet pullat ja viinerit tuodaan kahvihuoneeseen.

On olemassa kolmenlaisia asiakkaita; mukavia, ei-niin-mukavia ja niitä, joista ei ota selvää.

Kirjastoauto ei ole enää söpö vihreä bussi, vaan rekka. Sen kyljessä on kettu, joka kuuntelee salaa Beatlesia.

Ihmiset lainaavat eniten jännitystä ja romantiikkaa. Kasvatuskirjoja, lakikirjoja, ohjelmointikirjoja ynnä muuta hyvin vaikeaselkoista tekstiä varataan myös paljon. Joko ihmiset ovat hyvin sivistyneitä ja kunnollisia tai he opiskelevat kesällä.

Kirjastossa työskentelee enemmän kuin neljä ihmistä! Työntekijöitä on ainakin kaksikymmentä, ja tehtäviäkin on enemmän kuin voisi uskoa. Kaikki työntekijät ovat todella mukavia.

Tärkein asia, jonka olen oppinut ollessani kesätöissä Tuusulan pääkirjastossa, on se, että kirjat kannattaa aina palauttaa ajoissa. Näin säästytään useilta paperihaavoilta ja tuskan hieltä, kun kirje laitetaan ikkunalliseen kirjekuoreen väärin päin, siten, ettei osoite näy.

Olen viihtynyt kesätyössäni kirjastossa todella hyvin. Kahden viikon aikana olen saanut tutustua moniin erilaisiin työtehtäviin ja olen huomannut, kuinka paljon työtä kirjastossa oikeasti tehdään. Kaikki työntekijät ovat olleet todella ystävällisiä ja hauskoja. He ovat aina jaksaneet vastata tyhmiin kysymyksiini ja neuvoneet asioissa, joita en osannut tehdä. Kaksi viikkoa on mennyt ohi todella nopeasti!

Iia

Advertisement

Kulttuurishokki kirjastossa

Viimeinen kouluviikko. Hälinää käytävillä, urheilutapahtumia, shortseja ja varvastossuja, kevätjuhla, todistustenjako. Loma.

Hyllyjenvälisen hiljaisuuden rikkoo märistä tennareistani kuuluva narskutus. Palloilen epätietoisena autiossa aulatilassa, kunnes kysyvä katse tavoittaa minut. Ilmoitan itseni reippaasti, kuuluvalla äänellä uudeksi kesätyöläiseksi ja jo sanavirran pulputessa suustani tajuan heti mokanneeni. Seuraavaan lauseeseen hidastan tahtia ja pienennän äänenvoimakkuuteni murto-osaan edellisestä. Minua kierrätetään ympäri kirjaston varastoa, josta löytyy maailman ainoa valokuva Aleksis Kivestä ja tutustutetaan kotiseutuarkistoon hapertuneine sanomalehtineen, sekä kirjastoauton talliin, jolloin minullekin selviää, ettei kirjastoauto enää olekaan se metsänvihreä bussi, vaan uusi, värikäs kuorma-auto. Silti tunnen edelleen astuneeni nukkuvaan maailmaan tai vähintäänkin hidastettuun mykkäelokuvaan ilman taustamusiikkia.

Kahdesta viikostani kirjastossa ensimmäinen kuluu pitkälti tämän hämmentävän hiljaisuuden vallitessa. Satunnaiset lapsiryppäät stimuloivat kuulohermojani hetkellisesti, kunnes äidit yhteistuumin hyssyttelevät porukan ja pienet kenkäparit narskuttavat Tatut ja Patut kainalossa kohti ulko-ovea. Lempipaikakseni kirjastossa muodostuukin lastenosasto, sillä lapset kysyvät reippaasti, kun eivät löydä etsimäänsä. Lisäksi vilpitön ilo kirjasarjan uusista osista tai hauskoista elokuvista on suorastaan hellyttävää.

Tuttu punatiilinen rakennus herää eloon päivä päivältä enemmän ja enemmän. Toki lomanalku ja sateiset kesäkuun päivät tuovat lainaajia kirjastoon, mutta rehellisyyden nimissä kyse on omasta havainnoinnistani ja asioista, joihin päätän kiinnittää huomiota. Tuttu ja turvallinen taustamelu puuttuu kirjastosta täysin ja siksi on helppo kuulla hiljaisestakin ovikellosta postin tulevan, päätellä palautettujen kirjojen koko palautusautomaatin laatikoista kuuluvista tömähdyksistä tai tietää kirjakärryjen tärinää kuunnellen mihin kukin on menossa.

Näistä havainnoista huolimatta yritän vieläkin syöttää kirjoja automaattiin valonnopeudella ja metelöin työpäivän päätteeksi kotona (ihan vain varmuuden vuoksi), mutta olennaisinta on silti ollut huomata, että hetkellinen rauhoittuminen aina silloin tällöin antaa uusille ajatuksille tilaa muodostua. Vaikka hiljaisuus ja päivittäiset rutiinit saattavatkin fyysisesti hieman turruttaa jatkuvasti valmiustilassa olevaa, ovat viikkoni kirjastossa herättäneet paljon uusia ideoita ja antaneet hengähdystauon jatkuvasta suorittamisesta arjessa. Kuten Emmi Itärannan fiktiiviseen tulevaisuuteen kurkistavassa teoksessa Memory of Water (Teemestarin kirja, HarperVoyager 2014) esiintyvä puhtaan veden lähde, on kirjastokin tietyin tavoin piilossa satunnaisilta hyllysurffareilta. Se paljastaa syvimmät salansa vain kärsivällisimmille etsijöille ja ainoastaan todelliset hyllytysmestarit tietävätkin, mihin kummaan kuljetetaan englanninkielinen Teemestarin kirja, kun siihen tarrattu tunniste vain viattomasti ilmoittaa: TPA 84.5 T.

Kiitos koko kirjaston väelle mukavasta kesätyökokemuksesta!

– Noora Nieminen 17.6.2016