Mielen ravintoa kirjamessuilta

Viime viikonlopun kirjamessuilla kuuntelin kiinnostavia ja kiihkeitäkin puheenvuoroja nykypäivän ruokakeskeisyydestä, ruoan historiasta, terveysintoilusta, eettisestä syömisestä ja siitä, miten ruoka on muotoutunut vapaa-aikamme keskipisteeksi. Osuva aihe, yhdistäväthän itse messutkin jo kirjat, ruoan ja viinin.

Nälästä nautintoihin : ruoan tarina on Jaakko Hämeen-Anttilan ja Venla Rossin ruoan kulttuurihistoriaa käsittelevä uutuuskirja. Hämeen-Anttila ja Rossi kertovat kiinnostavia tarinoita siitä, miten pöytätapojen ja ruokatottumusten takana on monia historiallisia tapahtumia, aatteita ja kohtaloita. Sokerin käytön lisääntyminen Euroopassa aiheutti työvoiman hakemisen Afrikasta ja johti orjuuden yleistymiseen. Ulkona syöminen alkoi Ranskan vallankumouksen jälkeen, kun yhteiskuntajärjestys laitettiin uusiksi ja ravintoloiden perustaminen tuli mahdolliseksi. Nykypäivän suurimmaksi kehitykseksi syömisessä he näkevät ruoan terveysvaikutuksiin keskittymisen ja eettisen kuluttamisen. Syöminen on myös muuttunut sosiaalisemmaksi, ruoalla ja ravintolavalinnoilla kerrotaan muille kiinnostuksen kohteista. Hämeen-Anttilan sanoin: ” Mitä järkeä elämässä, jos ei voi syödä ja miettiä sitä seuraavaa syömistä”.

Outi Rinteen kirja Mielekkäät eväät : ruokaa hyvälle mielelle ilmestyi keväällä. Rinne korostaa kirjassaan ruoan terveysvaikutuksia sekä ruoan ja hyvinvoinnin yhteyttä. Rinne on psykologi ja kasviskokki, joka kertoo jaksamisensa ja vireytensä lisääntyneen huomattavasti raakaravintoon siirryttyä. Hän suosittelee terveellistä ruokavaliota myös masennukseen hoitoon yhtenä hoidon osa-alueena. Kirja keskittyy laajasti vatsan hyvinvointiin, Rinteen mukaan ”suolisto on toiset aivot” – sekä vatsa että aivot vaikuttavat koko kehon hyvinvointiin ja mielialaan. Outi Rinteen tie hyvään oloon on seuraava: Syö aitoa, prosessoimatonta ja kasvispainotteista ruokaa, syö riittävän usein, syö tukeva aamupala (päivällä enemmän proteiinia, iltaa kohden hiilareita), kuuntele omaa kehoasi ja juo riittävästi vettä. Isoäitini paasasi aina samaa, selvästi maalaisjärkeen perustuvat teesit. Kirja sisältää myös herkullisia hyvän mielen reseptejä.

Hyvinvoinnin lisäksi syömiseen liittyy nykypäivänä vahvasti eettisyys. Eettisestä syömisestä nyt ja tulevaisuudessa oli messuilla keskustelemassa kolme samaan päämäärään pyrkivää mutta sinne vievästä tiestä täysin erimielistä henkilöä. Kasvisruokaa ja eläinten oikeuksia edustivat Vegaanin keittokirjan toimittanut Inna Somersalo ja kirjaan alkupuheen kirjoittanut Salla Tuomivaara. Hyönteisten syöntiä puolustava puheenvuoro kuultiin Minikarjaa : hyönteiset ruokana -teoksen tekijältä Lena Huldénilta. Vegaani oli huolissaan hyönteisten tuntemasta kivusta ja ihmetteli miksi ei pysytä kasvisruoassa, kun se kerran on riittäväksi todettu, hyönteistieteilijä taas toi esiin hyönteisten erinomaisuuden proteiinin lähteenä ja kertoi Suomen luonnossa elävän tuhansia eri hyönteislajeja. Niistä on kuitenkin osattava poimia ne syötävät – on oltava varovainen aivan kuten sienien kanssa. Huldenin kirjasta löytyy onneksi luettelo suosituimmista syötävistä hyönteislajeista. Suomessa on hyönteisruoan myyminen kielletty, mutta omaan käyttöön saa sirkkalihapullia toki tehdä. Salla Tuomivaara kuitenkin kertoi valitsevansa mieluummin tofun kuin torakan. Lukija saa itse päättää kumman kirjan hyllystä poimii – ehkä eettisintä olisi ottaa molemmat.

SG

Advertisement

Kirjamessujen tietokirjatärpit

Terveiset kirjamessuilta. Messuilla on joka vuosi neljä päivää putkeen (ja päällekkäin) kiinnostavia kirjailijoiden haastatteluja. Paraskaan aikatauluttaja ei yhden päivän aikana ehdi edes murto-osaan, sillä lounastaakin täytyy, ja antikvariaattien aarteita hypistellä, ja ruokamessujen herkkuja kerätä kotiin viemisiksi. Ehdin kuitenkin aika monelle luennolle, minkä seurauksena nämä kolme tietokirjaa ovat nyt ”Täytyy lukea” –listallani:

Michael Booth: Pohjolan onnelat

Miksi? Koska Michael Booth on sitä mieltä, että jos maailmalle joskus valitaan presidentti, sen tulisi olla suomalainen, pragmaattinen ja järkevä. Mutta totta kai Booth sanoi niin, hänhän istuu Helsingissä kirjamessujen lavalla, yleisönään suomalaisia, joiden hän haluaa ostavan kirjansa. Kirjan, joka paljastaa median hehkutuksen skandinaavien onnellisuudesta mainostempuksi. Onnellisuusindeksi on hänen mielestään enemmänkin ”elämään tyytyväisyys” –indeksi skandinaavien kohdalla. Booth sanoo, että Pohjoismaat ovat upea paikka asua jos olet keskivertainen; yhdenvertaisuuteen pyrkivä yhteiskunta on tukahduttanut kunnianhimomme. Siinäpä mietittävää.

Tuulikki Pekkalainen: Lapset sodassa 1918

Miksi? Koska Tuulikki Pekkalaista kuunnellessa alkaa ahdistaa, aihetta ei saa unohtaa eikä haudata. Suomen sisällissodan jälkeen oli vankileireillä jopa 1500 lasta, joista suuri osa oli liittynyt punakaartiin nälkäisenä ruoan ja palkan perässä. Jos vangitut lapset pääsivät oikeuteen saakka, heihin kohdistui muun muassa seuraavia syytöksiä: hurjapää, lakkojen kannattaja, punikin alku, suurkiihottajaperheestä, nuori amatsooni, kehittymätön huligaani. Lapsia teloitettiin vankileireillä myös ilman tuomioita – nuorin ammuttu lapsi oli 9-vuotias. Tavoitteena oli ”kitkeä punainen kapina-aines”. Kirjan luvataan olevan täynnä tarinoita ja ihmiskohtaloita.

Marko Forss: Fobban sosiaalisen median selviytymisopas

Miksi? Koska milloinkaan ei ole huono aika muistuttaa nettietiketistä ja siitä, että somessa sanottu totuuskin voi olla kunnianloukkaus. Nettipoliisi Marko ’Fobba’ Forss myöntää, että jos nettiuutisten kommenttipalstat olisivat koko totuus kansantilasta, peli olisi jo menetetty. Vanhemmille Fobba vinkkaa lasten somenkäytön seuraamisesta: alakoululaisille toimivat kiellot ja estot, yläkoululaisten kanssa on sovittava pelisäännöt. Hän myös muistuttaa vanhempia, että lapsen viestien lukeminen ei ole sallittua, vaikka joissakin tapauksissa lapsen turvallisuuden takaaminen ilman muuta voittaa yksityisyyden suojan.

SG

Kirjamessujen naiset

On taas se aika vuodesta; Helsingin Messukeskus on pullollaan kirjoja, tietysti, mutta myös ruokaa, taidetta, musiikkia, kirjallista tunnelmaa, hälinää, joka toisen kävijän käsikynkässä roikkuvia kustantajien kasseja (sekä paperisia että ekokankaisia), joululahjaideoita isoissa laareissa ja kasoissa alennushinnoilla Suuresta Uistinkirjasta Neil Youngin Muistelmiin. Paljon tavaraa niin edullisesti, että raaskii ostaa itselleenkin. Helsingin Sanomien mukaan 75 prosenttia kävijöistä osti messuilta ainakin yhden kirjan.

Olin suunnitellut meneväni messuille kuuntelemaan kolmea ajan hermolla olevaa suomalaista naiskirjailijaa: Sofi Oksasta, Riikka Pulkkista ja Riikka Ala-Harjaa. Oksasta ja Pulkkista olen lukenut aikaisemmin, Ala-Harjaa en vielä, ja kenenkään uutuutta en ole ehtinyt saamaan käsiini. Halusinkin ottaa selvää kuinka kovaa kannattaa yrittää. Sofi Oksanen kuitenkin Tarja Halosen tavoin vetää messujen suurimman lavan edustan täpösen täyteen, enkä lähde taistelemaan kuuloetäisyydellä olevasta paikasta. Pääsen kuitenkin aitiopaikalle kuulemaan kolmea kiinnostavaa naista messupäivän aikana.

Riikka Ala-Harjan haastattelu on vuorossa ensimmäisenä, ja bonuksena pääsen kuuntelemaan kahden suositun naiskirjailijan tarinointia: Ala-Harjan haastattelijana on Sofi Oksanen. Riikka Ala-Harjan uusin teos Maihinnousu kertoo kirjan päähenkilöön Julieen liittyvästä kolmesta taistelusta: Normandian maihinnoususta, aviokriisistä ja lapsen sairastumisesta. Julie työskentelee turistioppaana Normandian rannoilla ja teoksen tämän päivän taistelut perheen sisällä kytkeytyvät luontevasti sota-ajan taisteluihin. Ala-Harjalle Normandian maisemat ovat tutut: hän asui pitkään Normandiassa, mutta ei käynyt Normandian rantojen opastuskierroksilla vasta kuin kirjaa kirjoittaessaan. Ala-Harja esittelee kirjansa kitkattomasti ja houkuttelevasti (kirjaan liittyvä kirjailijan sananvapauden polemiikki varmasti myös lisää lukijoiden kiinnostusta), mutta Sofi Oksanen on tämän session superjulkkis; yksi valokuvaaja jopa kiipeää lavalle ottamaan lähikuvaa Oksasesta kesken haastattelun. Ja jos Normandia aiheena kiinnostaa, Oksanen vinkkaa lukemaan myös Marguerite Duras’in teoksia, joita Kirkesistäkin löytyy useita.

Seuraavaksi nappaan eturivin paikan paljon pienemmän mittakaavan estraadin edestä, mutta juuri ennen toisen tämän hetken kirjallisen superjulkkiksen Riikka Pulkkisen haastattelua. Riikka Pulkkinen on ollut yksi suosikeistani Totta-romaanin luettuani, ja hämmästyn lavalle nousevaa pientä ja hentoista nuorta naista; miten hän on kyennyt tulkitsemaan vanhuutta, sairautta ja kuolemaa niin vahvasti? Haastattelun aikana käy selville, että vahvuus ei ole yksin fyysinen ominaisuus, ja Pulkkinen antaa itsestään muutenkin älykkään ja avarakatseisen vaikutelman. Hänen uusin teoksensa Vieras on traaginen selviytymistarina, johon kirjailija omien sanojensa mukaan on nyt vihdoinkin kolmannessa kirjassaan onnistunut lisäämään myös ripaukseen komiikkaa. Kirjan päähenkilö on Maria, nuorena anoreksiaa sairastanut seurakuntapastori. Kirjan lukijalle Pulkkinen ja häntä haastatteleva kustannustoimittaja lupaavat rankan pääaiheen lisäksi annoksen muukalaisuutta, uskontoa, filosofiaa ja yhteisöllisyyttä. Pulkkinen ei kuitenkaan halua paljastaa liikaa, ja haastaakin lukijan löytämään Pyhän kolminaisuuden kirjastaan.

Ennen kotiin lähtöä istahdan vielä ex tempore kuulemaan yhtä naista: berliiniläinen kirjailija Annett Gröschner on kirjoittanut kirjan Walpurgistag (suomennos ’Vappupäivä’ ilmestyy ensi syksynä), jonka tapahtumat sijoittuvat Berliiniin yhden päivän ajalle. Innostun konseptista, koska olin pari vuotta sitten seurannut kiinnostuneena 24h Berlin – Ein Tag im Leben -dokumenttia, jossa seurattiin ilman käsikirjoitusta tavallisten berliiniläisten elämää 24 tunnin ajan syyskuisena päivänä. Gröschnerin projekti oli lähtenyt käyntiin samalla tavalla, hän oli pyytänyt suurta ryhmää ihmisiä pitämään päiväkirjaa samana päivänä, mutta lopullinen teos päätyi kuitenkin lähes täysin fiktiiviseksi. Gröschner viettää tällä hetkellä aikaa Suomessa Goethe-Instituutin kutsusta. Hänen Suomen kokemuksistaan (viimeisin postaus kertoo Gröschnerin kokemuksista naisten saunassa) voi lukea Goethe-Instituutin blogista.

Päiväni Kirjamessuilla on yhtä aistien kakofoniaa; uuvuttava ja antoisa.  Pysyn kuitenkin uskollisena kirjastolle, kuulun 25% vähemmistöön enkä osta messuilta yhtään kirjaa. Varausjonot Kun kyyhkyset katosivat, Vieras ja Maihinnousu -teoksiin ovat vielä pitkähköt, mutta hyvää kannattaa odottaa?  Sen sijaan nautin paikan päällä jumalaisen red velvet cupcaken ja ostan ukulelen. Sitä ei voi lainata kirjastosta – vielä?

SG

Omistamisen autuudesta

Kun on tehnyt kirjastotyötä yli 30 vuotta, on ainakin oppinut sen, että lehtiä – siis aikakauslehtiä – on turhaa tilata kotiin. Koko kirjaston valikoimahan on vapaasti käytössä. Asiassa on toinenkin valoisa puoli: kun innokas lehtitilausten kaupustelija soittaa, hänelle voi panna heti ensi töikseen jauhot suuhun toteamalla olevansa kirjastossa töissä. Sitten onkin helppo sanoa kiitos ja kuulemiin.

 Mutta kun kyseessä ovat kirjat, asia ei olekaan enää niin yksioikoinen. Onhan meillä kirjaston koko kirjavalikoimakin vapaasti tarjolla, mutta silti – ainakin minulle – tulee välillä kova hinku ostaa jokin kirja tai jopa useita ihan ikiomaksi. Useimmiten tämä hinku iskee päälle isossa kirjakaupassa, kirjamessuilla tai muissa samankaltaisissa ympäristöissä, joissa tavaraa on tarjona runsain mitoin ja houkuttelevasti esille pantuna. Tällöin eivät ollenkaan muistu mieleen kotona täysinä notkuvat kirjahyllyt ja kirjakasat pöydillä ja jopa lattioilla. Eikä se tosiasia, että joskus tulee kirjastonkin kirja kannettua lukemattomana takaisin, kun ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa lukea sitä. Kyllähän nyt aina pari kirjaa vielä johonkin mahtuu! – Valitettavasti tämä kova hinku saattaa iskeä myös tavaratalon naistenvaateosastolla tai sisustusliikkeessä varsinkin alennusmyyntien aikaan, mutta emme nyt puutu siihen…

Ehkä kyse on siitä, että ihan uutta ja iskemätöntä kirjaa on nautinnollista ryhtyä lukemaan. Ja kai se omistaminenkin jotain merkitsee: tämä kirja on minun, sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa, kukaan muu ei ole lehteillyt sitä tahmaisine sormineen.

Ostan siis kymmenisen kirjaa vuodessa, en sentään enempää. Ja huonoa omaatuntoa kannan ainoastaan siitä, etten ole lukenut niitä kaikkia kirjoja, jotka hyllyissäni notkuvat. Vaikka ehdinhän minä lukea sitten eläkkeellä ollessani, luulisin. Siihen asti nautin vain omistamisesta.

LR