Kirjan matka

Tuusulan kirjastoihin tilataan vuosittain noin 16 000 uutta nidettä. Niistä suuri osa on lehtiä, mutta kirjojakin hankitaan joka vuosi noin 9000 kappaletta (tilastoluvut vuodelta 2014). Jokainen kirja käy läpi saman prosessin. Kirja valitaan, tilataan, otetaan vastaan, saatetaan lainauskuntoon ja sen jälkeen toimitetaan asiakkaille lainattavaksi.

Matka alkaa kirjan valinnalla. Suurimmilta kustantajilta saamme ennakkolistat kaksi kertaa vuodessa, minkä lisäksi uutuuksia tarjotaan ympäri vuoden. Kaikki kiinnostuneet kirjaston työntekijät voivat osallistua valintaprosessiin ja tehdä hankintaehdotuksia, osastonjohtajat tekevät päätökset hankinnoista. Asiakkaiden hankintaehdotukset huomioidaan. Kokoelma pyritään pitämään mahdollisimman monipuolisena, mutta kirjastossakin kysyntä vaikuttaa paljon hankintoihin.

Roope Lipastin kirja Linnan juhlat päätettiin hankkia viime toukokuussa. Niteitä tilattiin yhteensä viisi kappaletta: 2 pääkirjastoon, 1 Jokelaan, 1 Kellokoskelle ja 1 kirjastoautoon.

Kun päätös hankinnasta on tehty, hankinnasta vastaava kirjaston työntekijä kirjaa tilauksen kirjastojärjestelmään ja tilaus lähtee suoraan järjestelmästä aineistontoimittajallemme. Jo tässä vaiheessa kirjan tiedot näkyvät www.kirkes.fi –sivuilla hankinnassa olevana, ja asiakkaat voivat tehdä siihen varauksia. Varauksen tekeminen ajoissa kannattaa – varsinkin suosittujen kirjailijoiden teoksiin syntyy ilmestymisen jälkeen pitkät varausjonot.

Kirjan ilmestyttyä kirjatoimittajamme lähettää sen viikottaisen kirjalähetyksen mukana Tuusulan pääkirjastoon. Kaikki aineistot saapuvat ensin pääkirjastoon, vaikka niiden loppusijoituspaikka olisikin Jokelan tai Kellokosken kirjasto tai kirjastoauto. Tilauksen vastaanottaa kirjaston työntekijä, joka purkaa kirjakuorman ja merkitsee jokaisen teoksen saapuneeksi järjestelmään.

Linnan juhlat saapuivat pääkirjastoon pian ilmestymisen jälkeen elokuussa.

Saapumisvalvonnan jälkeen kirja menee luettelointiin. Kirjan tiedot tarkistetaan, tallennetaan ja kuvaillaan järjestelmään niin, että asiakkaat löytävät kirjan helposti. Kirjan luokitus ja asiasanoitus tehdään tai vahvistetaan tässä vaiheessa. Asiasanoitus auttaa esimerkiksi silloin, kun asiakas ei muista kirjan nimeä, mutta muistaa, että kirja kertoi miehestä ja avioerosta ja itsenäisyyspäivästä.

Kokeilepas, Linnan juhlat löytyy juuri noilla asiasanoilla kirjaston tietokannasta.

Kun kaikki kirjan metatiedot on tarkistettu ja lisätty tietueeseen, kirja siirtyy tarroitettavaksi. Tarroituksessa kirjaan lisätään kirjan selässä oleva signum-tarra, joka kertoo kirjan luokan ja paikan kirjaston hyllyssä.

Roope Lipastin kirja sai tarraansa tekstin 84.2 LIP (=kaunokirjallisuus ja tekijän sukunimen kolme ensimmäistä kirjainta). Kirjan takalehdelle lisätään myös infotarra, jossa on kaikki kirjan tiedot.

Kun tarrat ovat paikoillaan, kirja viedään asiakapalveluun, missä se skannataan ja vahvistetaan, että se on lainauskunnossa. Asiakaspalvelutiskiltä kirja lähtee joko VIP-hyllyyn, uutuushyllyyn ensimmäiseksi kuudeksi kuukaudeksi tai suoraan jonossa seuraavana olevalle varaajalle.

Linnan juhlat oli lainattavana elokuun loppuun mennessä – hyvissä ajoin ennen itsenäisyyspäivää!

SG

Advertisement

Korjataanko vai korvataanko?

Mitä tehdä kun kirjastosta lainassa olevan kirjan sivu repeää? Tai kun uutuusdekkarin päälle kaatuu kannullinen mansikkamehua?

Ensimmäiseen kysymykseen on helppo vastata: älä ihmeessä tee mitään! Jos sivu repeää, ilmoita siitä palautettaessa virkailijalle, me toimitamme sen eteenpäin kirjaston omaan ”kirjasairaalaan”. Läpimäräksi kastuneen, tahmean kirjan kohtalo on vähän erilainen, sitä tuskin saamme korjattua, ja asiakas joutuu maksamaan kirjan korvaushinnan. Aineistojen korvaushinta on Kirkes-kirjastoissa sama kuin hankintahinta. Kirjan voi aina korvata samalla niteellä, jos sellaisen kaupasta löytää. DVD-, Blu-ray- ja CD-ROM-levyjä taas ei voi korvata kaupasta ostetuilla, sillä ne me hankimme kirjastokäyttöön tarvittavin lainausoikeuksin. Samasta syystä tuo korkea korvaushinta DVD-levyjen kansissa.

Pääkirjastossa aineiston korjaamisesta vastaa kirjastovirkailija Auli Virolainen. Auli on työskennellyt kirjastossa 18 vuotta ja korjannut huonokuntoisia kirjoja yhtä kauan.

Auli muistuttaa, että kirjaston kirjat kannattaa pitää kaukana lasten piirustusvälineistä. Piirreltyjä kirjoja meille palautuu valitettavan paljon. Kevyen lyijykynäjäljen saamme pyyhittyä pois, tussi ei lähde millään.

Korjaus/korvaus riippuu tuhon tasosta. Jos kirja on vielä hyvässä käyttökunnossa, se menee korjauksen jälkeen takaisin hyllyyn. Jos se taas todetaan käyttökelvottomaksi, joutuu asiakas korvaamaan sen.

Kirjaston CD- ja DVD-levyjä lainataan, kuunnellaan ja katsellaan paljon, ja ne kuluvat käytössä. Toivomme lainaajien kohtelevan levyjä varovasti ja kuin omiaan, mutta joskus levy vaan on kulunut niin paljon, että se ei joko näy tai kuulu tai pätkii. Näistä levyistä kannattaa vinkata virkailijalle palautuksessa, niin viemme ne Aulille hiottavaksi. Usein niille saadaan hiomisen jälkeen useakin pyörityskerta lisää.

Jos kaikki kirjan sivut ovat irronneet selästä, on kirjan korjaaminen helppoa. Älä kuitenkaan yritä itse, vaan ilmoita palautuksessa asiasta henkilökunnalle. Meiltä löytyvät kirjoille sopivat liimat.

Ja se revennyt sivu? Laastaria tai maalarinteippiä ei saa käyttää (näitäkin on nähty!). Jätetään sivun korjaaminen asiantuntijalle. Auli teippaa sivut arkistokelpoisella teipillä ja sellaisella ammattitaidolla, että kirjan lukeminen on seuraavallekin asiakkaalle mieluisaa.

SG

Väärin ymmärretty asiakas

Asiakaspalvelu kirjastossa on mukavaa, mielenkiintoista ja ennalta arvaamatonta työtä. Ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi kysytään. Asiakaspalvelutiskillä etsitään, haetaan ja autetaan asiakasta aina mahdollisuuksien mukaan. Ja kun on kyse ihmisten välisestä kanssakäymisestä, usein siellä myös kuullaan tai ymmärretään väärin, mutta lopulta (ainakin melkein) aina löytyy vastaus kinkkisimpäänkin kysymykseen. Jotkut kanssakäymiset hymyilyttävät pitkään töiden jälkeenkin.

Kohtauksia Tuusulan kunnankirjastosta:

Ala-asteikäinen tyttö tulee varovaisen näköisenä asiakaspalvelutiskille: ”Missä hyllyssä teillä on kaikki ne viipelit?” Virkailija asettuu hakukoneelle ja miettii kuumeisesti Viipelit-nimisen lastenkirjasarjan tekijää.

Oikea vastaus:

 

 

 

 

 

 

 

 

Kadonneita tavaroita meiltä kysytään usein, ja usein ne löytyvätkin löytötavarakaapista. Aina ei. Kylmänä lopputalven päivänä virkailija luulee asiakkaalla olevan hukassa ”pipo ja käsineet”:

Oikea vastaus:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Asiakas palauttaa kasan sisustuslehtiä, sanoo vähän mutisten ”Nää oli ihania, nyt voisin lukea vaikka jotain hauskaa. Onko teillä?” Hmm, hauskaa – huumorihylly?

Oikea vastaus:

 

 

 

 

 

 

 

 

Naisasiakas saapuu tiskille valittaen: ”Mä en löydä teidän espanjalaista rakastajaa mistään. Sen pitäisi olla täällä”. Jaaha. Nopea vilkaisu ympärille – kenellä työkavereista on uusi kansainvälinen ystävä?

Oikea vastaus:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Asiakas saapuu varaustiskille, ojentaa kirjastokorttinsa ja sanoo: ”Minua odottaa täällä 40 raipaniskua.” Virkailija miettii, etteivät kirjaston myöhästymismaksut nyt niin pahoja ole.

Oikea vastaus:

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakkaat asiakkaat, kysykää! Kyllä me vastaamme heti kun menee perille saakka.

SG

Työelämään tutustumassa

Heti koulun alettua saimme kuulla, että TET-jaksomme on jo syyskuun alussa. En tiennyt yhtään minne hakea ja työsopimusten palauttamispäivä alkoi jo uhkaavasti lähestyä. Aloin miettiä; mikä on sellainen paikka, jonka toiminta kiinnostaa minua, mutta josta en tiedä paljon? Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ollut enemmän tai vähemmän lukutoukka ja kirjoittaminen on kiinnostanut minua aina. Sen takia kirjasto oli mahtava työharjoittelupaikka minulle. Olen asunut Tuusulassa lähes koko elämäni ja pääkirjaston käytävät ja hyllyt ovatkin tulleet minulle hyvin tutuiksi näiden vuosien aikana. Koska vain kirjat olivat minulle täältä se ”tuttu juttu”, oli mielenkiintoista nähdä mitä kirjastossa työskentelevien työhön kuuluu. Ja tietenkin päästä itse tekemään ja oppimaan niitä asioita!

Olen vieläkin hämmästynyt siitä, kuinka paljon erilaisia hommia kuuluu kirjastonhoitajan ja muiden täällä työskentelevien työnkuvaan. Se ei todellakaan ole tiskin takana istumista ja nuorten hyssyttelyä sekä paimentamista, vaikka sitäkin joutuu välillä tekemään.

Itse pääsin esimerkiksi poistamaan kirjoja myyntiin sekä käytettyjen kirjojen taivaaseen, eli paperinkeräykseen, leimaamaan uusia kirjoja ja somistamaan lastenosastoa syksyisemmäksi. Lisäksi järjestin lehtisalin lehdet ja tein joulukuun tietovisan lapsille.

Erityisen iloinen olen siitä, että minulle kerrottiin niin paljon työstä kirjastossa.

Opin valtavan paljon asioita, joita en ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi ja pääsin kiertelemään varastoissa ja muissa lukutoukan unelmapaikoissa. Tunnelma täällä on rauhallinen ja vaikka kaikilla onkin omat työnsä tehtävänä, tehdään ne kiireettömän rauhallisesti, muttei silti hitaasti laiskotellen. Se on ihana vastapaino koululle, jossa kiidämme kirjat valonnopeudella läpi ja kirjoitamme muistiinpanoja kynät kipinää sauhuten.

Tämän viikon voisi kai kiteyttää siihen, että olen oppinut paljon uutta ilman oppitunteja, tehnyt töitä kiireettömällä kiireellä ja saanut ehkä hitusen ajatusta tulevasta jatko-opiskelupaikasta ja ammatista. Voin siis varmaan sanoa, että minun työharjoittelupaikkavalintani osui aika nappiin.

Veera Kostamo
TET-jaksolla pääkirjastossa 1.-5.9.2014

Harjoittelijana kirjastossa

Kirjastoon pystytään ajoittain ottamaan TET-harjoittelupaikkaa kaipaavia nuoria. Huhtikuussa Hyrylän yläasteen kasiluokkalainen Aarni vietti viikon pääkirjastossa. Alla on Aarnin ajatuksia harjoitteluajasta.

Viikko työharjoittelujaksossa pääkirjastolla

Kävin hakemassa paikkaa pari viikkoa ennen työharjoitteluviikkoa. Onneksi kukaan ei vielä ollut hakenut ennen minua jotenka sain paikan. Hain kirjastoon siksi, että olen kiinnostunut kirjoista ja musiikista.

Ensimmäisenä päivänä tulin kahdeksaksi kirjastolle. Työtehtäväni kuuluivat lasten- ja nuortenosastolle. Aamulla järjestelin kirjahyllyt edellisen päivän jäljiltä. Sitten poistin kirjoja ja lehtiä. Syömässä kävin koulullani.

Työharjoittelussa se oli mukavaa, että työtehtävät olivat monipuolisia: uusien kirjojen päällystystä, vanhojen poistoa, hyllyttämistä, päiväkodin näyttelyn asettamista, karhukirjeiden lähettämistä. Sain myös vaihtaa nuorten kirjanäyttelyn ja tehdä kesälle lasten tietovisan. Myös työntekijät olivat mukavia.

Aarni N., TET-harjoittelija, Hyrylän yläaste

Kuono kohti uusia tuulia

Kevät tuo mukanaan aina jotain uutta; uusia kirjoja, uusia trendejä, uusia ideoita. Minulle kevät toi työssäoppimispaikan Jokelan kirjastosta. Vietän viimeisiä päiviäni täällä Jokelan kirjastossa ja valmistun perjantaina. Olen viihtynyt paremmin kuin hyvin ja saanut tehdä jos jonkinmoisia uusia asioita: olen ollut Virpin mukana vinkkaamassa, koonnut kirjanäyttelyitä ja opastanut ekaluokkalaisia kirjaston käytössä. Osana opinnäytettäni toin koirani Sallin kirjastoon kuuntelemaan lasten lukemista ja vilkastamaan satutuntia.

Kun ensimmäisen kerran seisoimme koirani kanssa Jokelan kirjaston henkilökunnan ovella, en voinut olla ajattelematta, että entä jos tämä ei toimikaan. Onnekseni saimme harjoitella Sylvan ja Virpin lasten kanssa kuuntelemista ja rauhoittumista, sillä vaikka Salli onkin jo vanha koira, sillä on edelleen vilkas ja valpas mieli. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, miten lukuhetki sujuisi käytännössä. Olin lukenut useita lehtiartikkeleita lukukoiratoiminnasta, mutta niissä ei juurikaan kerrottu tapahtumien kulusta, vaan pikemminkin kokemuksista. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja koirani olikin mitä rennoin satukoira, kunhan se malttoi asettua aloilleen.

Harjoituskertojen jälkeen jäin jännittyneenä, mutta innolla odottamaan yhteydenottoja. Luulin, että yhteydenottoja tulisi enemmän kuin minulla olisi aikaa, mutta toisin kävi: vain yksi ilmoittautui. Sain kuitenkin vielä yhden innokkaan lukijan, kun luokkalaiseni siskontyttö pääsi lukemaan satukoiralle.

Uusien asioiden omaksuminen vie tietenkin aikaa ja uudet ideat ja tavat saattavat tuntua vierailta. Vaikka lukijoita ei roppakaupalla tullutkaan, olen silti tyytyväinen, että toteutin Satukoira-projektin. Moni oli kuitenkin kiinnostunut ja innostunut satukoirasta. Ehkäpä joku innostui lukemaan omalle koiralleen ja innostuu siten enemmän lukemisesta.

Vaikka yksittäisiä lukijoita ei saapunutkaan, perinteikkäämmän satutunnin kuuntelijoita tuli enemmän kun olin osannut odottaa. Kuuntelijoita oli yhteensä 27. Valitsin koirasatuja ja runoja, ja esitimmepä myös itse keksimäni runon, jonka mukaan koirani näytti temppuja lapsille. Koirani taisi hiukan varastaa huomion saduilta, sillä viimeisen kirjan aikana yleisö olisi halunnut jo päästä rapsuttamaan koiraa. Monet eivät olisi millään malttaneet lähteä takaisin päiväkotiin. Minulle satutunti oli taas yksi positiivinen ja tärkeä kokemus lisää.

Uudet asiat tuovat mukanaan aina myös jännityksen. Usein vatsanpohjaani kutkuttaa, ehkä vähän hikoiluttaa, suutani kuivaa ja ajatukseni pyörivät ympyrää eivätkä tahdo millään pysyä järjestyksessä. Jokelassa ollessani olen saanut huomata, että uusi on myös kannustavaa, eteenpäin vievää ja virkistävää. Jännitystä on turha jännittää. Moni asia hoituu omalla painollaan eikä uuteen, ehkä jännittäväänkin, tilanteeseen tarvitse jäädä yksin: työkaverit auttavat ja tsemppaavat. Jokelassa on aivan mahtavaa porukkaa ja tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin, minne ikinä olenkaan matkalla, ehkä opiskelemaan, ehkä uuteen työpaikkaan. Olen saanut valtavasti uusia ihania kokemuksia ja taitoja, lisää itsevarmuutta ja tietämystä.

Kiitos mahtavasta ja kannustavasta työssäoppimisjaksosta Eija, Virpi, Sylva ja Anne!

Uusia, jo kesäisiä tuulia kaikille lukijoille toivottaen
Miia Karjanmaa,
kirjastoharjoittelija Jokelan kirjastosta

”Kävelinpä kerran kirjastoon…”

”…ja sille tielle jäin. Jokin siinä paikassa kiehtoi alusta alkaen: tunnelma, salaperäiset työntekijät ja mukavat pienet lukukolot, jossa sai olla ihan rauhassa. Kaikkein eniten kutsuivat kirjat, nuo tiedon ja mielikuvituksen ikuisesti pulppuavat lähteet, joiden lehtiin sanan voima oli sidottu, pysäytetty sivuille kuin valokuvaan. Niistä lähteistä minä ammensin myös elämän janooni, sillä kirjojen kautta kykenin valitsemaan itselleni tuhat elämää vain sen yhden annetun sijasta.

Siksi mieltäni nyt hykertääkin, kun pian saan kirjaston kaikkein pyhimmässä vaeltaa vapaasti niiden keskuudessa, kaitsea niitä, ohjata oikealle osastolleen ja hengittää niiden tuoksua. Tämä kirjojen temppeli todellakin olisi minulle täydellinen paikka tehdä työtä.”

Tällaisia mielessäni pohdiskelin, kun ensi kertaa ajelin autollani kohti ensimmäistä työharjoittelupäivääni Jokelan kirjastossa. No, en ehkä täysin sanasta sanaan, mutta vapaasti tulkittuna ja runsaasti editoituna ainakin.

Enkä täysin väärässä ollutkaan. Edelleenkin näen kirjaston eräänlaisena kirjojen pyhättönä. Se kirjasto on oikeastaan pelkkä kirjaston idea, eräänlainen ideaalikirjasto. Tämä kirjasto, Jokelan kirjasto, on aivan erilainen kuin idea-kirjasto. Täällä kirjat eivät istuskele yksin ylhäisyydessään tuijottelemassa meitä kirjastolaisia hyllyiltään, käytävät eivät kaiu ankaraa hiljaisuutta. Jokelan kirjasto on täynnä elämää: hyllyväleissä pyörii kovaäänisesti kuiskailevia ujoja alakoululaisia, kikattelevia kulmiaan kurtistelevia yläkoululaisia, kurssikirjoja metsästäviä lukiolaisia, kotiäitejä lastenrattaineen, isiä lapsikatraineen, romaaneita ahmivia rouvia ja herroja, elokuvafriikkejä, outoja, aitoja, kaitoja, saitoja, kainoja, kontioita, ronttiloita, ranttaleita, rempseitä, hempeitä ja ties millaisia ihmisiä. Kirjat taas virnuilevat hyllyiltään jännittyneinä, odottaen, kenet kohtalo kohdalleen kuljettaa.

Ei kirjasto loppujen lopuksi muuttunut paljoakaan, vaikka siirryinkin hyllyjen välistä tiskin taakse. Olin odottanut, että kaikki olisi ollut jotenkin vakavampaa ja salaperäisempää. Sen sijaan törmäsin neljään reippaaseen muskettisoturiin, jotka tätä kirjastoa pystyssä pitävät: Katriin, Eijaan, Virpiin ja Sylvaan. Heidän avullaan pikkuhiljaa, askel askeleelta, olen valmentunut kirjastotyötä varten. Siksi tuntuukin haikealta, että parin viikon päästä joudun palaamaan vielä hetkeksi pulpetin ääreen. Mutta enköhän taas jonakin päivänä pääse takaisin sorvin ääreen…

Serafia Kari
Jokelan kirjaston työharjoittelija

Nimi on (vaarallinen) enne

Kirjastotyössä tulee käsitelleeksi satoja kirjoja päivittäin. Huvittavilta yhteensattumilta tai mielleyhtymiltä ei siis voi välttyä, varsinkaan väsynyt iltavuorolainen.

Naljailuhuumoria saa takuuvarmasti väännettyä ainakin sellaisista kirjoista, joissa esiintyy jonkun kollegan nimi. Toisinaan kirjan nimi on jo itsessään tahattoman koominen. Näin saattaa käydä etenkin vanhemmalle aineistolle, kun ajan kuluessa kieli muuttuu ja ilmaukset saavat uusia merkityksiä. Hymyn voi nostaa huulille myös kiireessä tapahtunut viaton väärinluenta.

Joskus taas nimeke voi houkuttaa lainaajaa jopa suoranaiseen rikokseen:

 

 

Abbie Hoffmanin Varasta tämä kirja on muutoinkin sikahauska (kirjaimellisesti) älyttömässä anarkistisuudessaan. Kirjasta saa vinkkiä jos jonkinmoiseen kurittomuuteen, ja opastaapa se myös suojelemaan omaa henkikultaa kiperissä tilanteissa, jotka ovat meille kaikille tuttuja:

Kaikilla tulisi olla kypärä. Pääsi sojottaa parveilevan ihmisjoukon yläpuolella ja lommoutuu kuin peltitölkki. Suojele sitä! […] Halvin saatavilla oleva kypärä on raskas teräspanssarimalli. Tämä on hyvä, koska se tarjoaa korvasuojausta ja siinä on sisäänrakennettu stoppari, joka vaimentaa iskun voimaa. [Jne.] 

Myös lastenosaston runohyllystä, sieltä ankkaemon runolippaiden joukosta, löytyy oivallinen anarkian oppikirja, Grigori Osterin Huviksi ja haitaksi. Tästä hulvattomasta kirjasta löytää näppärän neuvon esimerkiksi rahapulaan:

Jos et omista taskuista löydä
sentin senttiä,
tutki ihmeessä taskut kaverin –
niistä voi löytyä.

Kirjaston henkilökunta pidättäytyy kuitenkin ehdottomasti kaikesta vastuusta liittyen kirjastoaineiston provokatiiviseen sisältöön!

KR