Ystävälliset fiktiiviset lampaat

Lapsena kuvakirjasuosikkini oli tiettävästi Thorbjørn Egnerin ’Noppe-norsu omilla teillään’. Kuulemani mukaan pyysin kirjaa luettavaksi minulle yhä uudelleen, vaikka pillahdin itkuun aina kun päästiin kohtaan, jossa Noppe eksyy kaupungin vilinään. Nähtävästi norsun kohtalo onnistui yllättämään minut joka lukukerralla. Onneksi silläkin kirjalla on kuitenkin onnellinen loppu. 

Kuvakirjoja tulee edelleen selailtua työn puolesta. Ja usein kirjojen parissa viipyisi pidempään kuin aika sallii – niin hauskoja ne toisinaan ovat. Esimerkiksi Nopoloiden ja Markus Majaluoman ’Rauhallinen Erkki’ aiheutti pidäteltyjä nauruntyrskähdyksiä vielä kolmannellakin lukukerralla. Ja Havukaisen ja Toivosen ’Tatu ja Patu’ –kirjoja jaksaa aikuinenkin lukija hämmästellä. Hymyilyttäviä ovat myös Marika Maijalan ja Juha Virran Sylvi Keppos –kirjat. Ja niin monet muut.

Jostain omituisesta syystä minua viehättävät eniten kuvakirjat, joissa pääosiin on päätynyt lampaita: Rob Scottonin Onni-lammas ja Olof Landströmin Buu ja Bää ovat mitä mainioimpia hahmoja. Liekö sitten niin, että useimmiten lastenkirjoissa lampaat kuvataan hieman hömelöinä, mutta touhukkaina ja sympaattisina otuksina, joille sattuu ja tapahtuu ties mitä kummaa. Kenties kirjojen lampailta puuttuu koirien neuvokkuus ja kissojen oveluus, ja siksi lampaat ratkovat kohtaamiaan ongelmia sangen omalaatuisilla ja hauskoilla tavoilla. Tai sitten on silkkaa sattumaa, että kirjojen kuvittajat ovat onnistuneet tekemään juuri lampaista niin ilahduttavia hahmoja. Katsokaapa vain Rob Scottonin lampaita kirjassa ’Onni ja uneton yö’ – hieman huonompanakin päivänä suu kääntyy hymyyn! Lystiä riittää myös, kun aina niin tarmokkaat Buu ja Bää siivoavat…

Edellä mainittujen teosten lisäksi hienoja lampaita löytyy mm. Knisterin sadusta ’Viivi Villava’ ja Alison Ritchien runomuotoisesta kirjasta ’Unilampaat karkuteillä’. Eikä unohtaa sovi myöskään Late Lammasta, jonka seikkailuja on julkaistu jo useamman dvd-levyllisen verran. Kirkes-kirjastojen kokoelmistakin niitä näemmä löytyy jo  peräti kuusi kappaletta.

Fiktiiviset lampaat ovat siis ilahduttaneet minua moneen kertaan. Oikeita lampaita tällainen semikaupunkilainen kohtaa hyvin harvoin. Muistuupa kuitenkin mieleeni lapsuusvuosien kesäreissu. Pyrimme perheeni kanssa mökkeilemään saareen, jossa laidunsi lampaita. Heti kun veneen kokka kolahti laituriin, oli vastassamme vihainen pässi. Se ei tahtonut päästää meitä maihin – ja kun sitten pässin vastusteluista huolimatta asetuimme saareen, ei se luovuttanut: pihalla sai liikkua sangen vilkkaan, jos halusi välttää kohtaamisen pökkivän pässin kanssa. Pässistä emme päässeet eroon ennen kuin lampuri kuskasi sen veneellä saaresta pois. Pässin myöhempi kohtalo jäi arvoitukseksi, sillä lopun lomaa sitä tuurasi huomattavasti kiltimpi koira. Muut lampaat olivatkin sitten liki yhtä ystävällisiä kuin fiktiiviset sukulaisensa.

JK

Advertisement