Isokaan nimi ei välttämättä pahenna miestä

Isäni opetti joskus muinoin pienelle minulle, että on syytä kiertää kaukaa ne kirjat, joiden kannessa komeilee kirjailijan nimi isommalla fontilla kuin itse kirjan nimi. Jos kirjan ensisijainen myyntivaltti on kirjailijan nimi, itse sisältö voi olla niin tyhjänpäiväinen, ettei kirjan nimelläkään ole juuri merkitystä.

Tämä taakka harteillani olen sitten yrittänyt luovia nykykirjallisuuden kirjavan kansitaiteen tiheikössä! Saattaa olla, että isän nyrkkisääntö on joskus ollut käyttökelpoinen seula kepeimmän kioskikaman ja lukemisen arvoisten kirjojen välillä. Mutta sori vaan isukki, nykypäivänä se ei enää ihan päde.

Ostin joku vuosi sitten kirjamessuilta Tuomas Kyrön kirjan Benjamin Kivi, jonka kannessa kirjailijan nimi lukee puolikkaan kissan kokoisilla kirjaimilla ja kirjan nimi välihuomautuksen tyyppisenä pikku lipsahduksena. Takakansikaan ei lupaa suuria. Silti kirjaan kannattaa tarttua, jopa ihan kaksin käsin. Kyrö on nimittäin parhaita kotimaisia nykykertojia.

Kirjailijalla on sana tiukasti hallussa eritoten ihmiskuvauksen osalta. Jopa lipevät tyypit saavat osakseen ymmärrystä, eikä mikään teko tai ihminen ole yksinomaan hyvä tai paha.
Maamme historia kulkee kerrotun rinnalla henkilöiden elämänvaiheita taustoittaen, mutta tarkoituksellisen epäeksaktiksi etäännytettynä. Tai toisin päin: tarina luo fiktiivistä historiaa Suomen kaltaiselle maalle henkilöhahmojen ehdoilla. Virallisesta historiankirjoituksesta poikkeaminen on Suomen kaltaisessa maassa rohkea teko. Benjamin Kivi on fiktiota isolla äffällä, ja sitä on ehkä jonkun lukijan vaikea sulattaa.

Samantyyppinen historian ja henkilöiden ristikkäiskudelma löytyy myös Kyrön aiemmasta romaanista Liitto. Jos mahdollista, pidin Liitosta jopa enemmän kuin Benjamin Kivestä. Sen henkilöhahmot ja koskettavat kohtalot porautuivat mieleen, ja tarina sieppasi lukijan heti mukaansa. Parasta tarinassa oli sen loppu, joka ei ollut joko onneton tai onnellinen vaan jotain siltä väliltä, kuten yleensä oikeassakin elämässä.

Kyrön kirjoissa sanotaan vähillä sanoilla paljon. Kun vitsaillaan, pidetään naama kuitenkin peruslukemilla, kunnon äijän tavoin. Ja kun on tarpeeksi kova äijä, voi ihan hyvin kirjoittaa nimensä niin isoilla kirjaimilla kuin tahtoo.

KR

Advertisement