Suositellako vaiko eikö?

Enpä muista, milloin viimeksi kirja on puhutellut minua niin paljon kuin Eve Hietamiehen Yösyöttö. Vaikka oma lapsi on ”jo” yli kolmevuotias, niin silti vauva-ajan kuvaus oli kuin suoraan omista ajatuksistani.

Mielenkiintoiseksi homman teki vielä se, että kirjassa päähenkilönä on yksinhuoltajamies. Voin vain tosiaan kuvitella hänen vaikeuden päästä esim. leikkipuistossa juttelemaan toisten vanhempien kanssa, jotka ovat tietysti kaikki naisia. Itsellekin oli vaikea tehdä tuttavuutta puistoissa ventovieraiden kanssa, mutta oli se sentään naisena vähän helpompaa.

Erityisesti loppusivujen toteamus, miten olenkin saanut kaksi vuotta pidettyä tämän lapsen hengissä, oli se viimeinen oivallus, jota itsekin tuli mietittyä ankaran väsymyksen ohessa.

Uskaltaisinko suositella tuota kirjaa kirjaston asiakkaille? Siinä hyvä kysymys, koska makuja on niin monenlaisia. Elämäntilanteetkin vaikuttavat varmasti siihen, että onko kiinnostavaa lukea vauva-ajan vaivoista, itkuista ja väsymyksestä yms.

Sain juuri loppuun monen viikon luku-urakkana Muriel Barberyn Siilin eleganssi. Sitä oli kehuttu jo kustantajien taholta ja sen lisäksi äitini kehui sen olevan todella hyvä kirja. Luin, luin ja luin. Meni ekat kymmenet sivut, sitten tuli sata täyteen. Ajattelin, että luen vielä vähän, jos se sitten kohta muuttuu siksi tosi hyväksi kirjaksi. Kun sivuja oli enää 50 jäljellä totesin, että tämä ei yksinkertaisesti ole minun makuuni. Sinnittelin kirjan kuitenkin loppuun. Ei se huono ollut, mutta erikoinen. Tätä en taas uskaltaisi suositella oman kokemuksen perusteella, vaikka monien tahoilta kehuttu onkin.

TK

Advertisement