TET-Heta muistelee

Moikka!

Olen Heta ja käyn Jokelan yläasteella 9-luokkaa. Kirjastohommiin pääsin tutustumaan 13.11-24.11 ollessani Jokelan kirjastossa TET-harjoittelussa.

Harjoittelun aikana tutustuin erilaisiin työtehtäviin, joita kirjastossa on tarjolla, esimerkiksi hyllytin, tyhjensin palautusluukkua, purin kuriiria ja laitoin joulutavaraa näytteille. Lisäksi sain tehtyä kaksi tietokilpailua lapsille.

Tulin kirjastoon harjoitteluun, sillä pidän lukemisesta ja Jokelan kirjastolle ei ole pitkä matka.

Noiden kahden viikon aikana ehdin kerrata aakkosia, opin kirjaston hyllytysjärjestelmästä yhtä ja toista, sekä tajusin, miten laajaa kirjastotoiminta on. Tajusin myös, että lapset oikeasti lukevat ja useat heistä pitävät siitä, joka tuli pienenä shokkina kun nykyään näkee jo pienen lapsen kourassa uusinta mallia olevan puhelimen, mikä ei ole siis paha, mutta no… Kuitenkin..

Jännityskirjat ovat pahimpia. Niitä lainataan paljon, mutta silti hyllyt pursuavat yli niistä, niitä on liikaa, ne ovat liian hyviä!

Hauskinta kirjastossa on ollut:

• hyllyttäminen, vaikka taisi mennä vähän hassusti, mutta virheistähän se ihminen oppii.
• piippaus eli lainataan/palautetaan kirjoja (tosin itse sain vain palauttaa niitä)
• tietokilpailujen teko (sai selata lasten kirjoja ilman, että ihmiset katsovat kummissaan)
• kirjojen poisto, koska sai repiä kirjojen kannet pois, agressiivista

Tylsintä puolestaan…

• ”nimikylttien” korjaus, joutui kyykistelemään alimpien hyllyjen kohdilla

Työyhteisö oli mukava ja ystävällinen. Jokainen auttoi kun kysyi ja vastasi vaikka kysymys olisi ollut tyhmimmästä päästä. Välillä kiirettä pukkasi, sillä porukkaa oli poissa, mutta kyllä itselle aina jotain tekemistä löysi.

Lehtien järjestely vanhimmasta uuteen oli uuvuttavaa, mutta hypnoottista ja terapeuttista. Lehtiä lukevat ihmiset toivottavasti saivat kuitenkin luettua minun sählätessä ympärillä…

Tärkeintä mitä olen oppinut harjoittelun aikana, on varmaankin se, että kirjasto ei ole vain paikka, josta lainataan kirjoja vaan se on ihan oma maailmansa, jolla on ikioma yhteisönsä.

Iloista joulun odotusta kaikille!

Advertisement

Meidän TET-viikkomme Tuusulan pääkirjastossa

Hei!

Ketkä?
Olemme Sara ja Karmen Riihikallion koulusta ja käymme viimeistä peruskouluvuotta.

Milloin? Missä?
Haimme paikkaa jo keväällä, mutta tulimme Tuusulan pääkirjastoon syksyn kolmannella kouluviikolla eli 21.-25.8.

Mitä?
Tutustuimme työelämään. Huomasimme kirjastosta löytyvän monenlaisia työtehtäviä, kuten hyllyttämistä, pientä askartelua sekä muuta kirjojen hankintaan ja kirjastojen välillä kulkemiseen liittyvää.

Miksi?
Tulimme kirjastoon TET-viikoksi, koska käymme muutenkin usein täällä ja luemme paljon. Yritimme päästä tänne jo viime vuonna, mutta kaikki paikat olivat valitettavasti varattuja.

Miten?
Viikolla oli kiinnostavaa saada tietää lisää kirjaston toiminnasta. Löysimme ”muutamia” kiinnostavia kirjoja hyllystä ja juoksimme lainaamaan ensimmäisinä uusia teoksia. Itse pitkään odottamiensa kirjojen käsittelyä oli mukava seurata ja osallistua siihen, vaikka niiden odottaminen tuntui hieman piinalliselta.

Viikon aikana loimme toisillemme lukuhaasteen. Laitamme sen tähän, jotta te muutkin voisitte haastaa itsenne sekä ystävänne kirjojen parissa. Tarkoitus on lukea (ainakin) yksi kirja jokaiseen kohtaan.

1. Tietokirja
2. Kertomakirjallisuus
3. Fantasia
4. Huumori (voi olla myös kaskukirja)
5. Jännitys
6. Kauhu
7. Romantiikka
8. Sotaromaani
9. Sci-Fi
10. Vieraskielinen kirja
11. Sarjakuva (myös manga käy)
12. E-kirja
13. Suomalaisen kirjailijan teos
14. Vapaavalintainen kirja

Itsellemme päätimme asettaa määräajan lopun 2018 kevääseen, kun pääsemme koulusta. Meillä on myös paljon muuta luettavaa ja koulunkäyntikin vie aikaa.

Kirjojen aihekohtia voi myös yhdistellä esim. e-kirja ja jännitys.

Tässä on myös joitakin vinkkejä kirjoista, joita olemme itse lukeneet.

• Deborah Harkness: Lumottu ❤
• Estelle Maskame: DIMILY -trilogia
• John Green: kaikki tuotanto ❤ ❤
• Siri Pettersen: Korpinkehät -trilogia
• Sally Green: Puoliksi paha -trilogia
• Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli -sarja ❤ ❤ ❤
• Charlaine Harris: Sookie Stackhouse -sarja (siihen perustuu myös Tv- sarja True Blood)

Toivotamme teille kaikille hyviä lukuhetkiä ja hauskaa syksyä!

Työelämään tutustumassa

Heti koulun alettua saimme kuulla, että TET-jaksomme on jo syyskuun alussa. En tiennyt yhtään minne hakea ja työsopimusten palauttamispäivä alkoi jo uhkaavasti lähestyä. Aloin miettiä; mikä on sellainen paikka, jonka toiminta kiinnostaa minua, mutta josta en tiedä paljon? Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ollut enemmän tai vähemmän lukutoukka ja kirjoittaminen on kiinnostanut minua aina. Sen takia kirjasto oli mahtava työharjoittelupaikka minulle. Olen asunut Tuusulassa lähes koko elämäni ja pääkirjaston käytävät ja hyllyt ovatkin tulleet minulle hyvin tutuiksi näiden vuosien aikana. Koska vain kirjat olivat minulle täältä se ”tuttu juttu”, oli mielenkiintoista nähdä mitä kirjastossa työskentelevien työhön kuuluu. Ja tietenkin päästä itse tekemään ja oppimaan niitä asioita!

Olen vieläkin hämmästynyt siitä, kuinka paljon erilaisia hommia kuuluu kirjastonhoitajan ja muiden täällä työskentelevien työnkuvaan. Se ei todellakaan ole tiskin takana istumista ja nuorten hyssyttelyä sekä paimentamista, vaikka sitäkin joutuu välillä tekemään.

Itse pääsin esimerkiksi poistamaan kirjoja myyntiin sekä käytettyjen kirjojen taivaaseen, eli paperinkeräykseen, leimaamaan uusia kirjoja ja somistamaan lastenosastoa syksyisemmäksi. Lisäksi järjestin lehtisalin lehdet ja tein joulukuun tietovisan lapsille.

Erityisen iloinen olen siitä, että minulle kerrottiin niin paljon työstä kirjastossa.

Opin valtavan paljon asioita, joita en ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi ja pääsin kiertelemään varastoissa ja muissa lukutoukan unelmapaikoissa. Tunnelma täällä on rauhallinen ja vaikka kaikilla onkin omat työnsä tehtävänä, tehdään ne kiireettömän rauhallisesti, muttei silti hitaasti laiskotellen. Se on ihana vastapaino koululle, jossa kiidämme kirjat valonnopeudella läpi ja kirjoitamme muistiinpanoja kynät kipinää sauhuten.

Tämän viikon voisi kai kiteyttää siihen, että olen oppinut paljon uutta ilman oppitunteja, tehnyt töitä kiireettömällä kiireellä ja saanut ehkä hitusen ajatusta tulevasta jatko-opiskelupaikasta ja ammatista. Voin siis varmaan sanoa, että minun työharjoittelupaikkavalintani osui aika nappiin.

Veera Kostamo
TET-jaksolla pääkirjastossa 1.-5.9.2014

Harjoittelijana kirjastossa

Kirjastoon pystytään ajoittain ottamaan TET-harjoittelupaikkaa kaipaavia nuoria. Huhtikuussa Hyrylän yläasteen kasiluokkalainen Aarni vietti viikon pääkirjastossa. Alla on Aarnin ajatuksia harjoitteluajasta.

Viikko työharjoittelujaksossa pääkirjastolla

Kävin hakemassa paikkaa pari viikkoa ennen työharjoitteluviikkoa. Onneksi kukaan ei vielä ollut hakenut ennen minua jotenka sain paikan. Hain kirjastoon siksi, että olen kiinnostunut kirjoista ja musiikista.

Ensimmäisenä päivänä tulin kahdeksaksi kirjastolle. Työtehtäväni kuuluivat lasten- ja nuortenosastolle. Aamulla järjestelin kirjahyllyt edellisen päivän jäljiltä. Sitten poistin kirjoja ja lehtiä. Syömässä kävin koulullani.

Työharjoittelussa se oli mukavaa, että työtehtävät olivat monipuolisia: uusien kirjojen päällystystä, vanhojen poistoa, hyllyttämistä, päiväkodin näyttelyn asettamista, karhukirjeiden lähettämistä. Sain myös vaihtaa nuorten kirjanäyttelyn ja tehdä kesälle lasten tietovisan. Myös työntekijät olivat mukavia.

Aarni N., TET-harjoittelija, Hyrylän yläaste

Kuono kohti uusia tuulia

Kevät tuo mukanaan aina jotain uutta; uusia kirjoja, uusia trendejä, uusia ideoita. Minulle kevät toi työssäoppimispaikan Jokelan kirjastosta. Vietän viimeisiä päiviäni täällä Jokelan kirjastossa ja valmistun perjantaina. Olen viihtynyt paremmin kuin hyvin ja saanut tehdä jos jonkinmoisia uusia asioita: olen ollut Virpin mukana vinkkaamassa, koonnut kirjanäyttelyitä ja opastanut ekaluokkalaisia kirjaston käytössä. Osana opinnäytettäni toin koirani Sallin kirjastoon kuuntelemaan lasten lukemista ja vilkastamaan satutuntia.

Kun ensimmäisen kerran seisoimme koirani kanssa Jokelan kirjaston henkilökunnan ovella, en voinut olla ajattelematta, että entä jos tämä ei toimikaan. Onnekseni saimme harjoitella Sylvan ja Virpin lasten kanssa kuuntelemista ja rauhoittumista, sillä vaikka Salli onkin jo vanha koira, sillä on edelleen vilkas ja valpas mieli. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, miten lukuhetki sujuisi käytännössä. Olin lukenut useita lehtiartikkeleita lukukoiratoiminnasta, mutta niissä ei juurikaan kerrottu tapahtumien kulusta, vaan pikemminkin kokemuksista. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja koirani olikin mitä rennoin satukoira, kunhan se malttoi asettua aloilleen.

Harjoituskertojen jälkeen jäin jännittyneenä, mutta innolla odottamaan yhteydenottoja. Luulin, että yhteydenottoja tulisi enemmän kuin minulla olisi aikaa, mutta toisin kävi: vain yksi ilmoittautui. Sain kuitenkin vielä yhden innokkaan lukijan, kun luokkalaiseni siskontyttö pääsi lukemaan satukoiralle.

Uusien asioiden omaksuminen vie tietenkin aikaa ja uudet ideat ja tavat saattavat tuntua vierailta. Vaikka lukijoita ei roppakaupalla tullutkaan, olen silti tyytyväinen, että toteutin Satukoira-projektin. Moni oli kuitenkin kiinnostunut ja innostunut satukoirasta. Ehkäpä joku innostui lukemaan omalle koiralleen ja innostuu siten enemmän lukemisesta.

Vaikka yksittäisiä lukijoita ei saapunutkaan, perinteikkäämmän satutunnin kuuntelijoita tuli enemmän kun olin osannut odottaa. Kuuntelijoita oli yhteensä 27. Valitsin koirasatuja ja runoja, ja esitimmepä myös itse keksimäni runon, jonka mukaan koirani näytti temppuja lapsille. Koirani taisi hiukan varastaa huomion saduilta, sillä viimeisen kirjan aikana yleisö olisi halunnut jo päästä rapsuttamaan koiraa. Monet eivät olisi millään malttaneet lähteä takaisin päiväkotiin. Minulle satutunti oli taas yksi positiivinen ja tärkeä kokemus lisää.

Uudet asiat tuovat mukanaan aina myös jännityksen. Usein vatsanpohjaani kutkuttaa, ehkä vähän hikoiluttaa, suutani kuivaa ja ajatukseni pyörivät ympyrää eivätkä tahdo millään pysyä järjestyksessä. Jokelassa ollessani olen saanut huomata, että uusi on myös kannustavaa, eteenpäin vievää ja virkistävää. Jännitystä on turha jännittää. Moni asia hoituu omalla painollaan eikä uuteen, ehkä jännittäväänkin, tilanteeseen tarvitse jäädä yksin: työkaverit auttavat ja tsemppaavat. Jokelassa on aivan mahtavaa porukkaa ja tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin, minne ikinä olenkaan matkalla, ehkä opiskelemaan, ehkä uuteen työpaikkaan. Olen saanut valtavasti uusia ihania kokemuksia ja taitoja, lisää itsevarmuutta ja tietämystä.

Kiitos mahtavasta ja kannustavasta työssäoppimisjaksosta Eija, Virpi, Sylva ja Anne!

Uusia, jo kesäisiä tuulia kaikille lukijoille toivottaen
Miia Karjanmaa,
kirjastoharjoittelija Jokelan kirjastosta

”Kävelinpä kerran kirjastoon…”

”…ja sille tielle jäin. Jokin siinä paikassa kiehtoi alusta alkaen: tunnelma, salaperäiset työntekijät ja mukavat pienet lukukolot, jossa sai olla ihan rauhassa. Kaikkein eniten kutsuivat kirjat, nuo tiedon ja mielikuvituksen ikuisesti pulppuavat lähteet, joiden lehtiin sanan voima oli sidottu, pysäytetty sivuille kuin valokuvaan. Niistä lähteistä minä ammensin myös elämän janooni, sillä kirjojen kautta kykenin valitsemaan itselleni tuhat elämää vain sen yhden annetun sijasta.

Siksi mieltäni nyt hykertääkin, kun pian saan kirjaston kaikkein pyhimmässä vaeltaa vapaasti niiden keskuudessa, kaitsea niitä, ohjata oikealle osastolleen ja hengittää niiden tuoksua. Tämä kirjojen temppeli todellakin olisi minulle täydellinen paikka tehdä työtä.”

Tällaisia mielessäni pohdiskelin, kun ensi kertaa ajelin autollani kohti ensimmäistä työharjoittelupäivääni Jokelan kirjastossa. No, en ehkä täysin sanasta sanaan, mutta vapaasti tulkittuna ja runsaasti editoituna ainakin.

Enkä täysin väärässä ollutkaan. Edelleenkin näen kirjaston eräänlaisena kirjojen pyhättönä. Se kirjasto on oikeastaan pelkkä kirjaston idea, eräänlainen ideaalikirjasto. Tämä kirjasto, Jokelan kirjasto, on aivan erilainen kuin idea-kirjasto. Täällä kirjat eivät istuskele yksin ylhäisyydessään tuijottelemassa meitä kirjastolaisia hyllyiltään, käytävät eivät kaiu ankaraa hiljaisuutta. Jokelan kirjasto on täynnä elämää: hyllyväleissä pyörii kovaäänisesti kuiskailevia ujoja alakoululaisia, kikattelevia kulmiaan kurtistelevia yläkoululaisia, kurssikirjoja metsästäviä lukiolaisia, kotiäitejä lastenrattaineen, isiä lapsikatraineen, romaaneita ahmivia rouvia ja herroja, elokuvafriikkejä, outoja, aitoja, kaitoja, saitoja, kainoja, kontioita, ronttiloita, ranttaleita, rempseitä, hempeitä ja ties millaisia ihmisiä. Kirjat taas virnuilevat hyllyiltään jännittyneinä, odottaen, kenet kohtalo kohdalleen kuljettaa.

Ei kirjasto loppujen lopuksi muuttunut paljoakaan, vaikka siirryinkin hyllyjen välistä tiskin taakse. Olin odottanut, että kaikki olisi ollut jotenkin vakavampaa ja salaperäisempää. Sen sijaan törmäsin neljään reippaaseen muskettisoturiin, jotka tätä kirjastoa pystyssä pitävät: Katriin, Eijaan, Virpiin ja Sylvaan. Heidän avullaan pikkuhiljaa, askel askeleelta, olen valmentunut kirjastotyötä varten. Siksi tuntuukin haikealta, että parin viikon päästä joudun palaamaan vielä hetkeksi pulpetin ääreen. Mutta enköhän taas jonakin päivänä pääse takaisin sorvin ääreen…

Serafia Kari
Jokelan kirjaston työharjoittelija