Citius, altius, fortius – kotisohvalta käsin tosin

Lapsena tuijotin mustavalkotelkkarista lätkää ja kannatin sitä joukkuetta, joka pelasi punaisissa paidoissa. Vanhempani ihmettelivät, mistä saatoin tietää, minkä väriset peliasut kiekkoilijoilla on. Itseäni asia ei epäilyttänyt lainkaan, vaan urheilun maailmaan tempautuneena näin värejä sielläkin, missä niitä ei ollut. Ja niin syvällä olin pelin tiimellyksessä, että kun se punaisissa pelannut joukkue lopulta ottelun hävisi, itkin ja vuodatin tuskaani maailmalle: ”Miksei ne voittanu? Mä olisin halunnut, että ne voittaa”.

Jostain tällaisista ja vielä paljon syvemmälle sieluun pureutuvista seikoista kirjoittaa Tuomas Kyrö uusimmassa teoksessaan Urheilukirja. Kyrö kirjoittaa urheilusta omakohtaisten kokemustensa pohjalta, urheilun harrastajan ja seuraajan näkökulmasta, mutta etenee yksityisestä yleiseen siinä tahdissa, että hitaampaa hirvittää. Kyrön edellinen kirja, Mielensäpahoittaja, oli erinomaisen nasevaa tekstiä, mutta tiivis on Urheilukirjakin. Kyrö nivoo kokonaisia sukupolvia koskettavia yhteiskunnallisia tapahtumia muutaman lauseen mittaan. 

”Etenkin Myllylän urheilullinen nousu osui yksiin Suomen taloudellisen nousun kanssa, joka liitettiin jo jääkiekon maailmanmestaruuteen vuonna 1995. Mytologian mukaan jääkiekkomaajoukkueen kultamitalia seuranneena aamuna osakekurssit ampaisivat ylös, Nokia maailmalle, tissibaarit kiinni, työllisyys ylös, Rytsölöille Lamborghinit.”

Ja kuten Kyrö kirjassaan kirjoittaa, urheilu elää pitkälti kansallistunteesta, vaikka urheilijalle itselleen kansallisuudella ei välttämättä suurta merkitystä olekaan:

”…me todistamme mustavalkovastaanottimien ääreltä kuinka Keijo pyyhkii monarkioista ja kulttuurikansoista tulevilla kuskeilla asfalttia. Keke viestitti, että olimme astuneet suoraan puusuksien päältä limusiinin takapenkille, olimme moderni ja teollistunut kansakunta, joka kuljetti lapsensa autoilla kouluun ja rikkauksiin.”

Kun suomalainen kapuaa arvokisoissa korkeimmalle pallille ja siniristilippu nousee salkoon, nieleskelee moni penkkiurheilija liikutustaan kotisohvalla. Vaikka suhde urheiluun olisi vähemmän myötämielinen, voi Kyrön Urheilukirjaan silti tarttua – vaikkapa vain kirjailijan sanankäytön ja hämmästyttävien oivallusten vuoksi: kuten sen, että Kyrön mukaan maratonaari Janne Holménissa on paljolti Juhani Peltosen Elmoa. 

Kyrö käsittelee kirjassaan tappiot ja voitot – mukana on urheilun gloriaa, mutta myös mahalaskuja ja dopingkäryjä. Taitavasti kirjailija osaa selittää asiayhteydet, suuret kaaret ja pienet detaljit. Suksimisen ja kestävyysjuoksun ohella käsitellään niinkin eksoottista lajia kuin showpaini. Mukana ovat myös jääspeedway ja telemark.

Jos on urheilulajien määrä loputon, niin kiitettävän runsas on myös erilaisten urheilu- ja liikuntakirjojen määrä. Tuusulalaisia hellitään tänä kesänä jo toisella frisbeegolfradalla: Jokelaan valmistunee tänä kesänä uusi rata – ja Hyrylän urheilukeskuksen 9-väyläinen on ollut pelattavissa jo viime kesästä. Kari Toivonen ja Juha Rantalaiho (yksi Suomen ehdottomista frisbeegolfhuipuista) ovat kirjoittaneet ensimmäisen suomenkielisen yleisesityksen lajista: Frisbeegolf: harrasta, pelaa, kilpaile. Kirjassa käydään läpi lajin perusteet, esitellään tekniikoita, välineitä ja lajin harrastus- ja kilpailutoimintaa – sekä säännöt ja aina tärkeä lajietiketti. Golf-opuksen lisäksi tuoreita urheilukirjoja löytyy mm. kahvakuulaharjoittelusta, parkourista ja potkunyrkkeilystä. Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös lähinnä novellistina tunnetun Maarit Verrosen ’Pieni kumikanoottikirja’. Urheilua? Liikuntaa? Vai aivan jotain muuta? Ota selvää!

En suurin surminkaan enää lähtisi jääkiekkokatsomoon, enkä kiekkoa seuraa edes kotisohvalta. Antero Mertarannan aloittaessa joka keväisen MM-urakointinsa suu vaahdossa, sammutan töllön ja keksin parempaa tekemistä. Silti urheilussa aina jokin liikuttaa. Vaikka yritän olla urheilua seuratessani neutraali ja analyyttinen, tunteet puskevat väkisin pintaan. Jarkko Niemisen hävitessä ottelunsa, otan luurin käteeni ja soitan isälleni: vuorossa on minuuttien mittainen vuodatus siitä, mikä meni pieleen ja miten Jaken olisi pitänyt pelata. Niin kuin minä sen nyt tietäisin.

JK